sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Spring Saturday under the Iron Sky

Eilen oli ihana kevätlauantai. Päivä alkoi myöhään, koska meillä molemmilla oli miehen kanssa rankka työviikko takana. Koiratkin antoivat meidän koisailla pitkään, onneksi. Kun sitten vihdoin olimme päässeet liikkeelle, piti päästä ulos ja ihanaan auringonpaisteeseen.

Sain vihdoin kaivettua pyöränkin naftaliinista.



Sitten valjastettiin koirat.






Ja eikun menoksi! Valjakkoharrastajan parasta aikaa on tietysti luminen talvi, mutta meillä ei (vielä) ole omaa "pulkkaa", joten talviajan reissut pitää aina suunnitella yhdessä muiden kanssa. Kickbikella sen sijaan voimme hurauttaa matkaan milloin tahansa omasta pihasta- ja eilen tehtiin kevään ensimmäinen lenkki. Voi vitsi että se on kivaa :)

Illalla lähdimme elokuviin: saatiin Hulluilta Päiviltä ostettujen leffalippujen kannustamina vihdoin aikaiseksi mennä katsomaan jo jonkin aikaa teattereissa pyörinyt Iron Sky.

En ollut ollenkaan kuvauksellisella päällä, joten asukuvia ei ikävä kyllä irronnut. Eipä tuossa asussakaan toisaalta ollut mitään kauhean ihmeellistä: farkut ja musta paita. Päälläni ollut Massimo Duttin silkkipaita on yksi lempipaidoistani: rento ja siisti samaan aikaan, eikä silkin tunnun voittanutta mukavuusasteikolla. Harmi ettei siitä tullut kunnollista kuvaa. Toisella kertaa sitten.

Käytiin ennen elokuvaa syömässä kreikkalaista ruokaa tarjoilevassa Santorini-ravintolassa. Ruoka oli hyvää, mutta valitettavasti meillä oli hiukan kiireinen aikataulu, joten ihan kaikessa rauhassa syöminen ei tällä kertaa onnistunut. Olimme ensimmäistä kertaa kyseisessä ravintolassa syömässä ja mukavalta paikalta vaikutti, joten pitänee palata joskus paremmalla ajalla uudelleen.

Entäs se Iron Sky sitten?















kuva: www.ironsky.net

Mä tykkäsin. Tiedän, että Iron Skyta on kovasti kritisoitu ja moni "tosifani" on ilmeisesti melko pettynyt. Minä en ole mikään "tosifani" missään suhteessa: lajityypin, ohjaajan, näyttelijöiden tai  minkään muunkaan suhteen. En ole ikinä esimerkiksi nähnyt samojen tekijöiden kulttimaineessa olevaa Star Wreck-elokuvaa. Ja kuitenkin (juuri siksi tai siitä huolimatta) viihdyin ja elokuva vastasi odotuksiani siitä, mitä se parhaimmillaan voi olla: viihdyttävä scifikomedia/-parodia. Kunnon naurutkin irtosi moneen otteeseen.











Näyttelijät olivat hyviä ja musiikit erinomaisia. Tehosteista en ymmärrä juurikaan mitään, mutta minun silmääni toimivat nekin. 






















Kuvat: www.finnkino.fi

Juoni ei ollut nerokas, mutta ei kai sitä kukaan tällaiselta elokuvalta odotakaan? Idea kuuhun paenneista natseista sen sijaan on tietysti aivan pähkähullu ja juuri siksi niin hyvä lähtökohta tällaiselle elokuvalle. Juttu oltiin mielestäni viety tarpeeksi, mutta ei liian, pitkälle. Osansa nauruista saivat niin Yhdysvallat, Pohjois-Korea kuin Suomikin. Minusta Iron Sky päihittää omassa genressään helposti monet Hollywood- kilpailijansa. Kevyen viihteen etsijöille suosittelen siis lämpimästi :)

Leppoisaa sunnuntaita!

4 kommenttia:

  1. Tykkäsin kans pääasiassa iron skysta, mutta jotenkin leffa jäi kuitenkin kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo olen samaa mieltä lopusta: tuntui lähinnä että tekijät eivät oikein keksineet miten päättää tarina. Tai ehkä siinä pedattiin jo jatko-osaa ;)

      Poista

Kiitos kun jätit kommentin:)!