Endorfiinihumalassa

Nyt on kuulkaas kuukausikorttia, saliohjelmaa, spinniä, tanssia, pumppia, lenkkiä -huomisesta lähtien myös hieronta saadaan mukaan.

Minä en liiku laihtuakseni (en siis pistä pahakseni jos muutama kilo lähtee, mutta se ei ole ykköstavoitteeni), vaan ollakseni terve ja voidakseni hyvin. Liikunnasta saatava energia on aivan valtavaa! Kun liikun riittävästi, tunnen itseni vahvaksi (vaikka kropan kaikkia lihaksia kivistäisi enkä pystyisi istumaan, makaamaan tai kävelemään kunnolla), ajatukseni kulkevat kirkkaina ja energiaa riittää vaikka mihin. Kun en liiku muutun laiskaksi, mieleni tekee vain istua sohvalla ja herkutella, enkä tunnu muutenkaan oikein saavan mitään aikaiseksi. Ja sitten niskani muuttuvat yhdeksi kireäksi kimpuksi, mikään tyyny ei ole koskaan hyvin, herään aamulla pää raskaana vaikka olisin nukkunut miten paljon (ja usein nukunkin liikaa) ja mielikin painuu helposti maahan aivan pikku jutuista. 

Olen koko ikäni liikkunut, välillä hyvinkin paljon, ja harrastanut eri lajeja yleisurheilusta hiihdon kautta potkunyrkkeilyyn, uintiin ja aikuisbalettiin. Aina välillä on erilaisista syistä tullut eri mittaisia taukoja. Nyt takana oli melkein puolen vuoden tauko työ-, opiskelujen viimeistely- ja muuttokiireiden vuoksi. Vaikka "taukoaikoinakin" lenkkeilen koirien kanssa säännöllisesti, ei se kuitenkaan ole minulle sama kuin kunnolla liikkuminen. Nyt, muutama viikko aktiivisemman liikunnan uudelleen aloittamisen jälkeen ihmettelen taas miksi ihmeessä annoin tauon päästä niin pitkäksi! Ei ole toista asiaa, joka saisi minut voimaan kokonaisvaltaisesti niin hyvin kuin liikunta. Kun liikun hyvin, tekee mieleni syödäkin terveellisemmin - ja siitä alkaa hyvä kierre moneen muuhunkin asiaan.

Niskajumi on osin rakenteellinen asia, osin toimistotyön ja koneella istumisen (varmasti monelle muullekin tuttu) epätoivottu seuraus. Minulla niska menee hoitamattomana niin jumiin, että kun normaalisti hoito-ohjeena on jumppa, on minun ohjeeni ensin avata niska jollain muulla tavalla (pari naurettavan kevyttä venytystä joita saan tehdä ja hieronta) ja vasta sen jälkeen saan alkaa jumpata -muuten niska menee entistä pahemmaksi. Itselleni ikävän tuttu tilanne on se, kun olen yrittänyt "oikaista" suoraan jumppaan ja sen seurauksena maailma alkaa kesken treenin mennä mustaksi. Nyt olen vakaasti päättänyt aloittaa matkan kohti parempaa kuntoa viisaasti ja ennen salitreenin aloittamista kunnolla suuntaankin hierontaan. 

Oli endorfiinihumala tieteellisesti todistettu ilmiö tai ei, niin suosittelen silti liikuntaa ihan jokaiselle!  Itse tykkään treenata kovaa (ja omaa sudenkuoppaa välttääkseni yritän parhaillaan sisäistää, että kovin treeni ei aina ole paras treeni), mutta liikunnan ei tarvitse tarkoittaa sitä. Olen varma, että jokainen löytää sen oman tavan liikkua: olkoon se sauvakävelyä pururadalla, teräsmieskisoja veren maku suussa, leppoisa uintikierros aamutuimaan tai tanssin huumaa parketilla. Ja ihan kaikkein hauskinta on, jos mukaan saa innostettua jonkun kaverin. Itsehän olen tällä hetkellä aivan onnesta soikeana paitsi liikunnasta, myös siitä että muuton myötä sain luokioaikaisen jumppakaverini takaisin. Elämän hyviä asioita ovat liikunta ja ystävät -silkkaa parhautta siis liikunta ystävien seurassa <3 Suosittelen kokeilemaan!

Vaikka itse suhtaudun lähtökohtaisesti myönteisesti liikuntaan, niin silti pakollinen disclaimer: ei, en ole yli-ihminen. Aina ei huvittaisi. Esimerkiksi tänään ei olisi todellakaan huvittanut enää illalla lähteä pilkkopimeään kaatosateeseen koirien kanssa (etenkin kun olin aamulla ollut salilla ja alkuillasta tanssimassa), mutta onneksi koirien takia oli pakko. Silloin auttaa hyvä ulkoilupuku ja lenkkarit (gore texiä molemmat, en kastu vaikka sataisi miten paljon), sekä iPod täynnä hyvää musiikkia. Toinen konsti on asenne: on turha jäädä surkuttelemaan miten ei yhtään huvittaisi. Koska on pakko mennä, niin turha sitä sen enempää märehtii: senkun menee. Ja jes, lenkki päätyi kuin päätyikin olemaan aika mukava.

Toinen vinkkini ei-huvittamiseen on sovittu tapaaminen: jälleen, ystävän kanssa on paras, sillä ethän halua tehdä ohareita toiselle? Jumppien kohdalla itselleni toimii myös ajan varaaminen etukäteen ja minusta onkin hyvä, että melkein kaikilla saleilla on tarpeen tehdä etukäteisvaraus. Varaan jumpat yleensä aina viikoksi (joskus kahdeksi ) etukäteen ja peruuttamiskynnykseni on aika korkea, vaikka se on periaatteessa tosi helppoa. Tee siis netissä treffit jumppasi kanssa, äläkä tee itsellesikään ohareita :)

Nämä olivat vain tällaisia pieniä konsteja, joita käytän itseeni. Varmaan tuttuja jo aika monelle, mutta ajattelin silti jakaa ne täällä siltä varalta, että jollekin niistä vielä olisi jotain hyötyä :)

Onko siellä muita syksyn myötä (tai aina) urheilusta innostuneita? Tai löytyykö joku, joka kertakaikkiaan vihaa kaikkea liikunnaksi laskettavaa?