tiistai 17. syyskuuta 2013

Somistuksia

Syyssisustusongelman ratkaisuyrityksiä vol 1:

IMG_1647
Tämä on lähellä alkuperäistä ajatustani. Sinisestä maljakosta puuttuu vielä ne valot, jotka olin ajatellut sinne laittaa. Joita muuten en löytänyt mistään! Minne ihmeessä olen ne muuton yhteydessä tunkenut? Olen aivan varma, että ne ovat olemassa jossain. No, joka tapauksessa tuo sininen väri ei nyt tuntunut toimivan muutenkaan, joten kokeilin jotain muuta.

Vol 2.

IMG_1679
Hmmmm. Vieläkin jotenkin lattea.

Vol 3.

IMG_1682

How about this? Tässä ollaan nyt: tämä jäi pohdintaan. Lehtipinoa pitää vielä hioa jotta se näyttää tasaiselta  ja esimerkiksi kynttilä poistaa muoveista, jonka lisäksi kortti tarvitsee kehykset. Ajattelin ripustaa kortin seinälle, vaikka toisaalta lehtipinon päällä nojailevat taulut on nekin ihan kivan näköisiä. Mutta jotenkin tuosta seinältä puuttuu jotain, siksi ajattelin korttitaulua siihen. Hmmm?

IMG_1685

Toisaalta: minulla on synttärilahjaksi saatu lahjakortti Pentikille ja se on vielä käyttämättä, sillä en ole osannut päättää mitä eniten haluaisin. Hyviä vaihtoehtoja on paljon. Nyt aloin pohtimaan sitä pallojalkaista pöytälamppua (täällä) tuohon. Toisaalta mietin olisiko se liian romanttinen meille: kun tunnelma on muutenkin niin pehmeä, voisi lopputulos olla liikaa meille. Toisaalta joku massiivinen, korkeampi kynttilänjalkakin voisi toimia. Hmmmm hmmm. Any thoughts?

P.S. Miten alas voi ihmisen kunto vajota alle puolessa vuodessa? Olin eilen ekassa Bodypumpissa sitten alkukevään ja omg että on paikat jäykkinä! Laskin painoja reippaasti alas siitä, mihin keväällä jäin, mutta a-p-u-v-a että tuntui silti. Ikävä kyllä epäilen, että tämä on vasta alkusoittoa huomiselle... No, ainakin tiedän että oli aikakin mennä hiukan huhkimaan ;) Ai että on ollut ikävä tätä liikunnasta kivistävää fiilistä :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätit kommentin:)!