keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Jumppakamppeet

Syksyllä aloittamani kuntoilun ryhtiliike jatkuu yhä vain ja tahti tuntuu jopa kiihtyvän. Kiitos kuuluu ennen kaikkea itseäni ahkerammalle salikaverille, suosittelen sellaisen hankkimista kaikille ;) 

Vuoden vaihde on kuitenkin saanut minutkin kaipaamaan jotain pientä piristystä treenikamppeisiini (maailman hienoimmat lenkkarithan minulla jo onkin, postaus täällä). Tykkään salillakin pukeutua "asiaankuuluvasti": hyvät varusteet ovat paitsi piristys silmälle ja mielelle, mukavan ja vaivattoman treenin edellytys. Olen vuosia luottanut Niken treenivaatteisiin: pidän niiden ulkonäöstä, jonka lisäksi ne ovat kestäneet ahkeraa käyttöä todella hyvin. Aivan uusinta kuosia tai väriä ei treenivaatteideni sentään tarvitse olla, joten useimmiten yritän etsiä niitä alennuksista. Niin nytkin. Viime viikon työreissulta löysinkin Stockalla pyörähtäessäni Röhnischin kivan topin hyvässä alennuksessa (samanlainen kuin kuvassa).


Röhnisch

Kuva: http://www.zalando.fi/roehnisch-doris-toppi-punainen-r6341b00y-302.html


Kuvittelin etten juuri nyt varsinaisesti tarvitse mitään uutta treenivarusteisiini, mutta eilen lenkiltä palattuani ja lenkkareita riisuessani huomasin, että lenkkareideni pohja on itse asiassa kirjaimellisesti melkein puhki kulunut. Oho. Tosin ne ovat jo pari vuotta vanhat ja olleet koko sen ajan lähes päivittäisessä käytössä, joten näillä kilometreilllä en voi kuin kehua niiden kestoa. Asicsen mallit sopivat jalkaani hyvin ja lisäksi lenkkareissa on ehdottomasti oltava Gore Tex -kalvo, sillä karvaisten kanssa on lenkille lähdettävä satoi tai paistoi. Ja esimerkiksi viime kuukausina on saatu lähinnä sitä  sadetta... mutta eipä kastu varpaat, ei! Lisäksi arvostan neuraalia kenkää, sillä käytän lenkkareissani tukipohjallisia. 


asics

Kuva: http://www.zalando.fi/asics-gel-nimbus-15-juoksukenkae-iskunvaimennus-pinkki-as141a06u-053.html


Vaikka normaalisti viihdynkin parhaiten mustan ja harmaan sävyissä, jostain syystä salilla tykkään mahdollisimman kirkkaista, ja jopa neon!, väreistä. The brighter the better! Alla olevaan kollaasiin kokosin muutamia omaan varustekassiini mieluusti kelpaavia kamppeita. Salilla viihdyn topeissa ja trikoissa (mieluiten capri -mitassa), lämmikkeenä paksu collari tai pehmoisen ohut pitkähihainen paita, vuodenajasta riippuen.


vaatteet

Kuvat:Elloksen jakku: http://www.ellos.fi/ellos-sport/grace-jkt/414801
Niken sininen toppi: http://www.zalando.fi/nike-performance-pro-printed-urheiluliivit-sininen-n1241b0xb-502.html
Niken pinkki paita: http://www.zalando.fi/nike-performance-epic-pitkaehihainen-paita-pinkki-n1241b0vh-j00.html
Niken pinkki toppi: http://www.ellos.fi/nike/nike-printed-g87-tank/423750?N=1z141poZ1z141siZ680Z1z1413vZ1z141o7&Nao=10&Ns=RankValue2|1
Reebokin punainen toppi: http://www.ellos.fi/reebok/reebok-dt-print-lbt/426746?N=1z141poZ1z141siZ680Z1z1413vZ1z141o7&Nao=18&Ns=RankValue2|1
Casallin trikoot: http://www.zalando.fi/casall-synthesis-7-8-trikoot-harmaa-c4441b05k-716.html


Erityisesti ihastuin tuohon SPORT by elloksen lyhyeen jakkuun (joka on melkein vielä kivempi harmaana, mutta siitä ei ollut kuvaa): vähän tyylikkäämpi, mutta täysin salikelpoinen versio collarista. Tahtoo! Noita Casallin trikoita (tai vastaavia capreja) olen himoinnut täällä blogissakin jo aiemminkin, mutta ovat niin pirskatin kalliit, että en millään ole raaskinut niitä hankkia. Ehkä vielä joku kerta repäisen ;)

Onko teillä luottomerkkejä treenaukseen? Tai hyviä lenkkarivinkkejä :)?

4 kommenttia:

  1. Ihanan energisiä treenikuteita! Itselläni olis kans tarvetta päivittää toppivalikoimaa sekä kengät. Mun luottomerkkejä on Röhnisch sekä Piruetti, kengissä Nike.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu urheillessa saa olla pirteää :) Tuo Röhnisch on itselleni vähän uudempi tuttavuus, mutta syksyn hullareilta ostin merkiltä caprit ja nyt tuon topin. Toppia en ole ehtinyt vielä testaamaan, mutta housut on olleet varsin toimivat. Aika näyttää miten kestää suhteessa vanhoihin suosikeihin. Sisätreenikengät on muuten mulla myös Nikea, vaikka ulkolenkkareissa suosikkini onkin tuo Asics. Piruetin olen aina jotenkin mieltänyt liittyväksi tanssivarusteisiin: niitäkö juuri tarkoitat vai tekeekö ne muutakin?

      Poista
    2. Piruetti tekee pääasiassa tanssikamppeita, mutta ne sopii kyllä hyvin ihan mihin tahansa liikuntaan. Mulla on monet housut ja toppeja, joita käytän jumpissa sekä kotona. Laatu on kyllä tosi hyvää niissä.

      Röhnischin vaatteet on olleet mun kokemuksen mukaan myös todella laadukkaita, mutta nyt just ostin uudet caprit jotka eivät oikein sovi mulle. Siis muuten hyvät, mutta niitä saa olla koko ajan kiskomassa ylös eli tahtovat valua :/

      Poista
    3. Hmmmm... mä oon ehkä nähnyt silmissäni jotain tutuja ja bodyja -pitänee kenties mennä hiukan päivittämään käsitystäni Piruetista ;) Ja tuo valuminen on superärsyttävää: niissä mun Röhnischin capreissa on nauha vyötäröllä estämässä sitä. Alkuun ihmettelin sitä (Nikessä ei ole, enkä ole sellaista kaivannutkaan), mutta noissa Röhnischeissä se on kyllä ihan toiminut. Ehkä sulle vaan sattui huono malli tai maanantaikappale..?

      Poista

Kiitos kun jätit kommentin:)!