Nams.
Miehen loma siis vasta alkoi ja itse olen aloittanut pehmeän laskun opiskelijaksi ilmoittautumalla muutamalle verkkokurssille: vanhempainvapaani kestää virallisesti kuitenkin vielä tämän kuun loppuun. Minulla on opiskelujen aloituksesta oikein hyvä mieli: omasta puolestani tuntuu todella hyvältä päästä jo tekemään vähän muutakin kuin "vain" olemaan vauvan kanssa. Saimme myös järjestettyä kuviot niin, että beben ei tarvitse mennä hoitoon ainakaan ennen tammikuuta -mahdollisesti ei ihan vielä silloinkaan, jos asiat lutviutuvat niin kuin suunnitellaan.
Hiukan tietysti arveluttaa kaikkien kuvioiden yhteensovittaminen ja oma jaksaminen, sillä vauva ei vieläkään nuku täysiä öitä. Pääasiassa olen kuitenkin innoissani ja hyvillä mielin tulevasta syksystä ja sen mukanaan tuomista mukavista haasteista. Bring it on :)
Tsemppiä uusiin haasteisiin! Niistä saa kyllä virtaa. Toivotaan silti niitä kokonaisia öitä sinne suunnalle. Meillä tosin on vasta 3-vee-synttäreiden jälkeen yöt muuttuneet kunnolla kokonaisiksi. Sitä osaa nyt tosissaan arvostaa!
VastaaPoistaKiitos <3 Ja mulle kaikenlainen "pään käyttäminen" tuo valtavasti uutta energiaa, joten uskon että tää on tosi hyvä juttu kaikella tapaa.
PoistaMutta täytyy se silti myöntää: tuntuuhan tuo että edelleen 4-5 tunnin unipätkä on pisin mitä olen saanut tässä kohta 10kk aikana nukuttua. Ja sellainen tulee vieläkin vain hyvänä yönä, joita tosin nykyään onneksi enemmistö. Ja sitten, kuten viime yönä, heräillään taas parin tunnin välein... Tilanne ei kuitenkaan ole millään muotoa katastrofaalinen ja oma jaksaminen ihan riittävän hyvissä kantimissa, eli kyllä tässä selvitään. Vaikka toivon toki että tää tästä alkaa rauhottua vähän ennen kun bebe täyttää 3, vaikka lähipiirissä on kyllä vastaavia kokemuksia muillakin että just vasta 3-4 v alkaa uni maittaa katkeamatta...