tiistai 18. elokuuta 2015

Eläimiä ihmettelemässä

On sitä tänä kesänä hiukan muutakin ehditty tekemään kuin siellä asuntomessuilla käymään (toisin kuin viime viikkojen postauksista voisi ehkä kuvitella ;D). Esimerkiksi sunnuntaina käytiin beben ja mummun kanssa Satakunnan maaseutunäyttelyssä eläimiä ihmettelemässä.

20150816-IMG_9995
20150816-IMG_9981
20150816-IMG_9985
Siis noi possut <3!!!! Niiden äiti oli myös paikalla: nukkui aivan aidan vieressä. Olisin varmaan saanut sydänkohtauksen jos se olisikin yhtäkkiä päättänyt herätä, oli meinaan melko kunnioitettavan kokoinen mamma...

20150816-IMG_0004
20150816-IMG_0024
Bebeä kiinnosti eläinten lisäksi aivan kaikki: ympärillä pyörivät isommat lapset ja muut ihmiset. Näyttely ei ollut mikään valtavan laaja, joten se oli juuri sopivan kokoinen että tällainen pikkutiitiäinenkin jaksoi ihmetellä eläimet läpi. Kohokohta taisi hänen mielestään olla pikkuinen kani, jota vauvankin uskalsi antaa pikkuisen paijata. Voi sitä riemun ilmettä kun käsi osui pehmeään pörröturkkiin <3 Muutenkin makeimmat hekotukset irtoaa tällä hetkellä, kun vanhempi koiramme tulee nuuhkuttelemaan; sillä tavalla että kuono ja nenä melkein koskettaa ja viikset vaan hipaisee naamaa. Nuoremman koiran tutustumisyritykset ovat sen verran tuttavallisemmat, että niitä pyritään toistaiseksi hiukan rajoittamaan. Vaikka sellainen koko naaman nuolaisu on kyllä sekin maailman hauskinta vauvan itsensä mielestä :D

Itse olen aikanani tutustunut lehmiin ja kanoihin mummulassa, sekä lampaisiin ja hevosiin lähilaitumella. Bebellä ei enää ole tällaista paikkaa, jossa luonnollisesti maatilan eläimiin tutustuisi: mitä nyt autolla ohi ajaessa saattaa lehmiä tai hevosia nähdä. Onneksi on näitä messuja ja kotieläinpihoja, joissa hänellekin tulevat tutuksi. Ja itsekin kierrän näitä enemmän kuin mielelläni ;D 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätit kommentin:)!