torstai 31. toukokuuta 2012

Good News

Wuhuuuuu! Ihanan tiistaisen syntymäpäivän jälkeen sain tänään vielä myöhäisen syntymäpäivälahjan hyväksymiskirjeen muodossa :) Olen jo kertaalleen opintoni suorittanut, mutta hain alkuvuodesta yhteen lisäkoulutusohjelmaan ja tänään tuli tieto, että pääsin sisään. Palaan siis syksyllä vuodeksi koulun penkille, jei :) Edellisestä luennolla istumisesta onkin jo ehtinyt vierähtää jokunen vuosi, mitenköhän sitä taas osaa..?

Toinen (joskin hiukan eri tasoinen;)) ilouutinen tuli myös samaisen postin mukana, nimittäin tulliin juuttunut Strawberry.netin tilaukseni on VIHDOIN valmis haettavaksi. Tilasin Dermalogican tuotteita (kosmetologini suosituksesta) ja käytin ensimmäistä kertaa strawberry.netiä, jossa ne olivat huomattavasti halvempia kuin Suomessa.  Olin kuullut hyvää ko. nettikaupasta, mutta tietysti juuri minun tilaukseni joutui tulliin. JA jouduttuaan tulliin kotiovelle-palvelu ei näköjään enää toimi. *huoh* No, nyt saan testata itse miten strawberryn lupaama veronpalautuspalvelu toimii... Ja tietysti kuuluisat Dermalogican tuotteet: tilasin legendaarisen PreCleansen ja Daily Microfoliantin. Olen aiemmin kokeillut Dermalogican kosteuttavaa naamiota, mutta tarkemmin tutustuin merkin tuotteisiin vasta muutama kuukausi sitten kosmetologilla. Ja tänään uudelleen. Ainakin kosmetologikäyntien perusteella tuotteet ovat todella maineensa veroisia, saas nähdä mitä ihmeitä niillä saadaan aikaan päivittäin käytettynä:)


Kuvituksena toimii uusimmat hankintani: Orlyn Ridgefiller Smoothing Primer Basecoat- aluslakka tasoittamaan uraisia kynsiäni ennen kynsilakkaa. Ja Kérastasen Cristalliste Lumière Liquide- kiiltoseerumi: tykästyin niin kovasti Cristalliste- shampooseen, että L'oréalin Mythic Oilin vedellessä viimeisiään päätin kokeilla öljyn sijasta seerumia. We'll see.

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Birthday Girl

Vietin äärimmäisen mukavan syntymäpäivän eilen. Vain muutama tunti töitä ja lähinnä hemmottelua, ystävien tapaamista sekä konsertti. Perfection:)


Kilistimme töiden jälkeen shamppanjalla.

Shampanjan seurana oli ruokaakin: söimme Kluuvin yläkerran Versossa. Minä herkullista lohisalaattia, ystäväni (kuulemma) herkullista lohileipää. Ikävä kyllä emme ehtineet "kunnon" illalliselle ennen konserttia, mutta Verso on erittäin mukava paikka tällaiseen fiinimpään "pikaruokailuun".

Suunnittelin alunperin ihan muunlaista asua, mutta se ei toiminutkaan niin kuin ajattelin. Lisäksi viileähkö (vaikka onneksi aurinkoinen) sää laittoi kapuloita rattaisiin. When in doubt, wear black :D bleiseri/Selected Femme, huivi/Pieces, housut/Fransa, toppi/Esprit laukku/Mulberry, ballerinat/Wonders, vyö/Benetton, koru/Dyberg & Gern. Uudet silmälasit ensiesittelyssä/Hugo Boss :)


Konsertti oli Ylioppilaskunnan laulajien ja Maija Vilkkumaan yhteiskonsertti. Yhdistelmä on sen verran erikoinen, että en oikein tiennyt mitä odottaa. Maija Vilkkumaan raaka ja rosoinen laulutyyli yhdistettynä YL:n pehmeään ja harmoniseen lauluun- olin utelias. Ja konsertti oli ihan mieletön :D  

Mitäs tykkäät uusista laseista? Ne ovat hyvin erilaiset kuin vanhat ja itsekin vielä hiukan totuttelen, mutta olen kyllä tyytyväinen että uskalsin ottaa erilaiset :)

tiistai 29. toukokuuta 2012

Good Morning Sunshine

...and happy birthday to me :)































Tänään on syntymäpäiväni ja koska meillä sattui miehen kanssa molemmilla olemaan myöhäinen liikkeelle lähtö, hän kokkasi minulle herkullisen synttäriaamiaisen (kuulemma Gordon Ramsayn tapaan) :) On muodostunut jo perinteeksi, että saan kesän ensimmäiset mansikat syntymäpäivänäni. Mansikat ovat suurinta herkkuani ja mieheni oli onnistunut jostain löytämään suomalaisia mansikoita! Ne ovat kaikkein makeimpia.

Minulla ei enää vuosiin ole ollut erityisesti tapana juhlia syntymäpäivääni, mutta tälle päivälle on kuitenkin tiedossa mukavaa ohjelmaa: kampaaja ja illalla olen menossa konserttiin hyvän ystävän kanssa. Kuvia luvassa myöhemmin.

Loistavaa päivää sinullekin :)

maanantai 28. toukokuuta 2012

One Shirt, Four Ways

Kuten eilen mainitsin, tuota Lindexin Holly&Whyte T-paitaa olen tosiaan käyttänyt paljon tänä keväänä. Kävin läpi paidan ostamisen jälkeen ottamani asukuvat ja löysin neljä erilaista yhdistelmää joissa tuo paita on ollut. (Eikä kaikkia versioita ole kuvattu blogiin.)



Noista farkuista en kyllä uskalla tehdä samanlaista kollaasia....tiesin käyttäneeni niitä paljon, mutta asukuvia katsellessani tajusin että olen suorastaan asunut niissä koko kevään ;) Mainitsinkin kyllä joskus aiemmin, että jos ihastun johonkin niin en kyllästy helpolla. Nämä Zaran farkut ovat elävä esimerkki: ne ovat olleet ainoa vaate johon olen halunnut pukeutua lämpimiä ilmoja odotellessani- kaikki muu on tuntunut jotenkin liian tunkkaiselta. Onneksi nyt kun kesäilmat ovat täällä, voin taas laajentaa käyttämääni alaosavalikoimaa :D

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

About this Weekend

Huh, takana on aikamoisen kiireiset pari työviikkoa. Ja aika haipakalla jatkuu vielä ensi viikko myös, mutta luvassa on toisaalta lähinnä kaikkea tosi mukavaa: ystävien tapaamista, kampaaja ja kosmetologi, yksi konsertti, ensimmäiset häät joissa toimin kaasona ja siihen liittyvää askartelua... Fiilis on kuitenkin kiireistä huolimatta loistava, koska kaiken työkiireen ja -paineisen kevään jälkeen tulokset ovat olleet erinomaisia, joten lopussa kiitos seisoo- kuten tavataan sanoa. Myös tämä viikonloppu on ollut todella täynnä toimintaa, mutta kaikkea kivaa sellaista :)

Perjantaina oli työpaikan kevätkaronkka: olimme ensin pelaamassa rantalentopalloa Salmisaaren liikuntakeskuksen biitsillä, jonka jälkeen jatkoimme vielä istuskelemaan keskustaan Painobaarin terassille. En ollut edes koskenut palloon, saati pelannut lentopalloa, 8 vuoteen ja olin ihan unohtanut miten paljon tykkään lentopallosta, vähänkö se oli hauskaa!!! Hiekalla tarpominen tosin oli niiiin rankkaa, varmaan pelkkä kentällä seisoskelu olisi ollut raskasta... Niken uusi toppi ja Havaianakset pääsivät käyttöön heti tuolloin perjantaina, mutta pelin tuoksinassa unohdin kameran laukkuun, eikä illasta siis ole ollenkaan kuvia :( Tosin ehkä säästin unohduksella kameran vioittumiselta, koska hiekkaa oli JOKA paikassa pelin jälkeen...

Lauantaina olimme tosiaan Suomenlinnassa, jossa en ollutkaan jostain syystä käynyt vuosiin. Päivä oli ihana: aurinko paistoi (mutta en palanut, jei!), meri kimmelsi ja ihmiset olivat hyvällä tuulella. Se oli myös kesän ensimmäinen piknik :)





























Päässä uudet aurinkolasit:) Kaikilla muilla tuntui olevan Ray-Banin Wayfarer-lasit (tai wannabe sellaiset) ja hetken jo ehdin miettiä, miten hyvin ne olisivat tähänkin asuun sopineet. Mutta kun ko. lasimallin suosion täysi voima kävi Suomenlinnan kallioilla lekottelevasta kansasta ilmi, ensin ystäväni havainnoimana, olin tosi iloinen etten itse tullut mallia hankkineeksi. Vaikka en tosiaan uskottele edes itselleni olevani mitenkään erikoinen tyyliltäni, niin tietoisesti en kuitenkaan halua hankkia jotain mitä tiedän että aivan jokaisella muullakin on (ainakin omassa sosiaalisessa ryhmässäni). Tykkään mallista tosiaan kyllä aika paljon, mutta tässä kohtaa iskee minulla se jarru, josta joku aika sitten postauksessa mainitsinkin: jos joku asia tuntuu olevan muotia, niin että kaikilla on se (kuten nyt tämä Ray-Banin Wayfarer) en "voi" hankkia sitä ihan vain siitä syystä. (Älkööt silti kukaan Wayfarer-lasien omistaja nyt loukkaantuko, please. Omakin "analyysini" aiheesta syntyi vasta lauantaina, sen jälkeen kun olin itse uudet lasini jo valinnut. Enkä tiedä onko yhtään sen "parempi" olla ostamatta jotain laseja niiden suosion takia, vaikka tekisi mieli, kuin ostaa ne juuri sen vuoksi. Neuroosinsa kullakin;)) Nyt on kiinnostavaa seurata onko Wayfarer-trendin kyllääntymispiste vihdoin saavutettu: itse veikkaan, että viimeistään ensi kesänä trendin harjalla on taas joku muu malli.



























Aika moni uskaltautui jo uimaan. Poukaman vesi saattoi ollakin jo kohtuullisen lämmintä, mutta vesi oli siitepölystä aivan keltainen. Houkutus ei vielä käynyt ylivoimaiseksi...


Ranta-asuna toimi kevään lempparipaidaksi melkein varkain noussut Lindexin Holly&Whyte- malliston raikkaan raitainen ja ihanaa materiaalia (100%pellava edessä, 100% puuvilla takana) teeppari, shortsit/Ellos (esiinnyn ensimmäistä kertaa julkisesti shortseissa sitten teini-iän!), koru/GT, piknik-kassi/Marimekko, läpsyt/Havaianas (jotka vaihdoin juuri takaisin saamiini ballerinoihin mantereen puolella)


Tunnen auringon lämmön vieläkin ihollani, ihana päivä :D

P.S. Olitteko huomanneet YLE Teemalta tulevan Muotiviikko- sarjan? Areenalta löytyy "muotiviikko" hakusanalla sarjassa esitettyjä ohjelmia, jos missasit kun ne esitettiin televisiossa. Itse ajattelin seuraavaksi katsella torstaina esitetyn "Jumalaiset kenkäni"- dokumentin. 

lauantai 26. toukokuuta 2012

Suomenlinna

The perfect Saturday in sunny Suomenlinna:) aurinko, ystävät, meri. Mitä muuta ihminen voisi toivoa..?

perjantai 25. toukokuuta 2012

More Summer Essentials

Keskiviikon shoppailureissu sujui hyvin...






































Tuota Niken toppia olen himoinnut jo pitkään ja nyt kun viimein päätin hankkia sen, se oli loppu jo monesta kaupasta. Onneksi Forumin Intersportista vielä löytyi :) Iloinen yllätys oli myös se, että tämäkin toppi oli Niken "kierrätyslinjaa": vähintään 70% materiaalista on kierrätettyä. Minusta on hienoa että Nike tekee näin: merkillä on yllättävän paljon kierrätysmateriaalista valmistettuja vaatteita. En tiennyt niistä mitään ennen kuin ostin reilu vuosi sitten Nikelta vahingossa caprit, joihin oli kierrätetty 10 muovipulloa ja nyt tämän topin, taas ensin ulkonäköön ihastuen ja sitten vasta kotona kierrätyslapun huomaten. Nike ei tee kierrätyksestä numeroa liikkeessään, vaan kierrätystuotteet ovat esillä samoin kuin muutkin. Kierrätetyistä materiaaleista on mahdollista valmistaa niin monen tyyppisiä vaatteita (ei tosiaankaan pelkästään "hippijuttuja"). Miksi useammat merkit eivät tee kuten Nike: ennen kaikkea kauniita ja toimivia tuotteita, jotka sattuvat olemaan myös kierrätettyjä? Toisin sanoen miksi kierrätyksestä tehdään niin iso numero, kun sen pitäisi pikemminkin olla normi? Lisää tällaista! Lisätietoja Niken Better World- sivuilla

Biksut löytyivät Stadiumista (siellä oli muuten vielä aika hyvä valikoima uikkareita jäljellä, kun esim. Intersportissa ei ollut enää juuri mitään vaihtoehtoja). 4,90e osa! Tästä ei diili enää paljon parane: ihanan raikas väri, hyvä malli (etenkin housuosan istuminen on minulle usein hankalaa...) ja halpa hinta :)






































Stadiumista löysin myös nämä ihanan keveän näköiset, slim-malliset havaianakset. My very first pair of havaianas flip flops :)


Viimeinen osa auringonsuojakokoelmaani on suihke hiuksille. Minulla oli suojasuihke jo ennestään, mutta se teki hiuksista kovat ja oli sitä paitsi useita vuosia vanha- aurinkosuojatuotteethan neuvotaan vaihtamaan vuosittain. Ostin Paul Mitchellin "Sun Shield Conditioning Sprayn". Se ei koveta hiuksia, tuoksuu ihanalta ja antaa mielettömän upean kiillon! Tämä aine kuluu varmasti tämän kesän aikana kokonaan :)

Niken toppi ja Havaianakset pääsevät tositoimiin jo tänä iltana- siitä lisää myöhemmin. 

Hauskaa perjantaita :)!

torstai 24. toukokuuta 2012

Monday Look

Maanantaina oli ensimmäinen kokonainen päivä kun takki kulki vain laukussa, eikä joutunut ollenkaan päälle. (Ja paljaat nilkat!) Kesä <3!!!


T-paita/Lindex, housut/Fransa, vyö/GT

kaulakoru/Accessorize, korvakorut/ ostin Pori Jazzilta joltain suomalaiselta käsityöläiseltä, mutta en enää muista merkkiä :/ Korvakoru on musta ruusu, ei erotu kuvassa. Ranteessa /Nomination ja Ideakoru.

Uudet Wondersin ballerinani jouduin tiistaina viemään Zioon takaisin, koska viiden-kuuden ensimmäisen käyttökerran jälkeen kengän kärki irvisti :( Lupasivat lähettää ne suutarille liimattavaksi, toivottavasti liima tosiaan kestää... harmittaa että hajosivat heti, juuri kun tuli kunnolla ballerinakelit :( Toivottavasti saan ne pian takaisin ja tosiaan sen jälkeen kestävät.

Nämä ovat minusta varmaan viimeiset kuvat vanhoilla silmälaseilla, seuraavissa kuvissa puhaltavat uudet tuulet :D

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Don't Let the Sun Go Down on Me

Eiliseen ranta-aiheeseen liittyen: tein jo viikonloppuna pari vielä bikineitäkin tärkeämpää hankintaa. Nimittäin aurinkovoiteet sekä kasvoille että keholle. 



































Taisin jo aiemminkin mainita, että olen todella vaalea iholtani. Palan myös todella todella helposti, muutamassa minuutissa ilman suojausta, jos aurinko helottaa keskipäivällä suoraan. Nykyään pyrin välttämään kuuminta keskipäivän aurinkoa kokonaan. Lisäksi olen jo vuosia käyttänyt suojakerrointa 50 vartalollani (saatan vaihtaa kertoimeen 30 tai 20 aivan loppukesästä). Vielä neljä-viisi vuotta sitten oli jopa hiukan hankalaa löytää 50 suojakertoimella olevia voiteita, mutta nyt valikoimaa on onneksi runsaasti. Jopa ruokakaupoissa löytyy nykyään ainakin suojakertoimella 30 varustettuja rasvoja, mutta itse ostan nämä korkean (50+) suojakertoimen voiteet apteekista.


Ostin vartalolle La Roche-Posayn SK 50+ voiteen: en ole aiemmin testannut ko. merkin voiteita, mutta tämä oli kanta-asiakastarjouksessa Yliopiston Apteekissa, joten ajattelin kokeilla sitä tällä kertaa. Voiteessa on myös Allergia- ja Astmaliiton merkki. 

Kasvoille en ole aiemmin ostanut erikseen voidetta: päivittäin käyttämässäni Diorin Forever- meikkivoiteessa on suojakerroin 25 ja koska kasvot ovat koko ajan esillä, ne ovat paremmin tottuneet aurinkoon. Kasvojani en herkkyydestäni huolimatta ole muistaakseni koskaan polttanutkaan, en edes nenääni, joka periaatteessa palaa helposti. Vasta tänä keväänä tajusin miten typerä ajattelutapani on ollut: palamista tai ei, auringon ihoa vanhentavat säteet  osuvat kasvoilleni joka päivä. Sen vuoksi aionkin tänä kesänä korvata tavallisen kosteusvoiteeni korkean suojakertoimen aurinkovoiteella. Onneksi kasvoillekin on nykyään tarjolla joka ihotyypille sopiva voiden, joten tämä onnistuu helposti. Olen monta kertaa ennenkin käyttänyt Vichyn voiteita ja ne toimivat minulla hyvin. Hyvä, mattapinnan tuova päivävoide on minulle tärkeä, jotta meikki pysyy paikoillaan. Erityisesti kuumalla kesäilmalla. Siksi ostin kokeiluun Vichyn suojakertoimella 50 varustetun uutuuden: "Mattifying face fluid dry touch. Skin cell sun protection. Combination to oily skin."

Näillä siis mennään. Suhtautumiseni aurinkoon on todella kaksijakoinen: toisaalta rakastan auringossa olemista, sen lämmössä lekottelua ja sen alla puuhailua. Toisaalta tiedän, että aurinko on minulle pahasta. Olen palanutkin muutamaan otteeseen: se käy niin helposti. Pahasti onneksi vain kerran tai kaksi, mutta pieneen punoitukseen useita kertoja. Nykyisin yritän tasapainotella: yritän oleskella auringossa vain niin lyhyitä aikoja, että varmasti en pääse palamaan ja suojautua sekä voiteilla että vaatetuksella. Kokonaan neljän seinän sisään en kuitenkaan halua jäädä. Palaminen käy muuten ainakin itselläni helpoiten kaupungissa, ei rannalla! Olen lapsesta asti tottunut käyttämään jotain suojakerrointa mennessäni ottamaan aurinkoa (tai muutoin ulkoilemaan) ja myös tarkkailemaan ihotuntumaani jatkuvasti, joten se tulee aivan luonnostaan. Sen sijaan kaikki viimeaikaiset palamisvahingot ovat tapahtuneet ex tempore-lounaalla, terassilla tai kaupungilla kierrellessä- ikävä kyllä aurinko paistaa siellä aivan yhtä polttavasti kuin rannallakin. Sitä vain ei tule ajatelleeksi samalla tavalla. Sen vuoksi kannan nykyään käsilaukussani aina aurinkovoidetta. Nykyisin onneksi myös ainakin joillain terasseilla on sponsoroidut aurinkovoiteet jos oma unohtuu kotiin.

Teen voitavani ja yritän huolehtia ihostani niin hyvin kuin mahdollista näillä ehdoilla. Huolehdithan sinäkin itsestäsi?

Aurinkoisia ilmoja odotellen :)

P.S. Nyt on uudet lasit! Kyllä niitä sitten odotettiinkin, mutta eilen olivat vihdoin saapuneet uudet silmä- ja aurinkolasini. Huomenna tulee kuva vielä vanhoilla varustettuna, mutta yritän asap saada uudet näytille. Erilaiset ovat, mutta itse tykkään kovin :)!

tiistai 22. toukokuuta 2012

Vamos a la Playa

Vielä ei ihan ole rantakelit (edit: melkein kyllä jo onkin, ajastin postauksen pari päivää sitten ja silloin ei vielä ollut ;)), mutta aion vihdoinkin yrittää uskaltautua bikiniostoksille tällä viikolla. Muutenkin olen etsimässä hiukan urheiluvaatteita ja itse olen tottunut ostamaan bikinini urheiluvaateliikkeestä, joten on luonnollista yrittää yhdistää nämä kaksi.

Olen käytännöllinen bikininostaja: vaatteen pitää pysyä päällä myös oikeasti uidessa, eikä siitä saa kastuessa näkyä läpi. Ulkonäkö on bikineissäni tähän saakka tullut vasta kolmantena noiden jälkeen. Ja olen yleensä käyttänyt yhdet bikinit melko loppuun ennen kuin ostan uudet. Olen siis huuli pyöreänä ihmetellyt muutamien bloggaajien esitellessä kymmenien bikinien kokoelmiaan- ja ostaessa edelleen vain "vähän täydennystä". En harrasta rantalomia (en itseasiassa koskaan ole ollut sellaisella! Suunnitelmissa kyllä on...) ja Suomen kesä on niin lyhyt, että harvemmin tulee päivätolkulla roikuttua rannalla. Vaikka uimassa kävisikin usein, niin yhdet "uikkarit" ovat yleensä riittäneet.  Tänä vuonna ajattelin kuitenkin toiveikkaana panostaa asiaan hieman enemmän ja suunnittelen jopa kaksien biksujen ostamista: yksien, mahdollisesti tuubimallisten, hankkimista lähinnä rannalla makoiluun ja toisten, paremmin päällä pysyvää mallia olevien, hankkimista vesileikkeihin.

























Lupaavimmalta vaikuttaa nettisivujen perusteella tällä hetkellä Stadium: kivoja malleja edulliseen hintaan (tärkeää etenkin jos aion ostaa kahdet). Suosikkeja ovat tällä hetkellä ylärivissä keskellä ja oikeassa reunassa olevat sekä alarivin keskimmäinen. Lisäksi mietin, että pitäisikö sittenkin ostaa myös tuollaiset pikkushortsit ja uudet läpsykkäät? Noin lyhyillä lahkeilla en ikimaailmassa lähtisi edes lenkille, mutta rannalla ne voisivat olla juuri omiaan. Minusta on kiva heitellä rannalla frisbeetä tai pelata lentopalloa ja siihen hommaan shortsit olisivat varsin oivalliset. Vanhat läpsyni ovat jo sen verran kärsineet, että uusien hankinta olisi jopa tarpeellinen. Ja pitäisikö sittenkin miettiä niitä Havaianaksia..? En ole jostain syystä koskaan oikein tajunnut niiden viehätystä, mutta jotenkin kaikki tuntuvat kuitenkin olevan sitä mieltä, että ne ovat nerokkaat. Ehkä minunkin pitää mennä vielä katsomaan. Osaako joku kertoa mikä niissä on niin ihmeellistä..?

























Myös "henkkamaukalla" ja Seppälässä oli muutama aika kivan näköinen malli. Elloksen nettisivuilta löysin nuo raikkaan raidalliset Puman biksut: jos näen ne jossain myymälässä niin voisin sovitella. Nelly bikinit ovat kauniit, mutta haluan kyllä sovittaa enkä  tilata sokkona. Vastaavia malleja taitaa olla myös H&M:llä, joten pidän silmäni auki niidenkin varalta.

























Viimeiseksi kävin myös Roxyn nettisivuilla ihastelemassa: en tiedä onko näitä malleja tuotu Suomeen, mutta etenkin nuo vasemman reunan pilkulliset ja raidalliset bikinit ovat tosi kivat! Hintaa näillä on huomattavasti enemmän kuin edellisten kollaasien bikineillä, mutta toisaalta luulisi surffimerkin osaavan tehdä sellaisia, jotka toimivat käytössä poikkeuksellisen hyvin..? Minulla on ollut parit Roxyn kengät ja muutamia paitoja, mutta bikineistä ei ole kokemusta. Tietääkö siellä joku ovatko hintansa väärtejä..?

Nyt sitä aurinkoa kehiin kiitos :)

maanantai 21. toukokuuta 2012

Lördagens- Jean Shirt Part I

Lauantaina menin tosiaan töihin rennommilla vaatteilla ja testasin ensimmäisen farkkupaita-asuideoistani.


paita/Esprit, toppi/2orByYat, kaulakoru/Accessorize, rannekorut/H&M ja Snö of Sweden, korvakorut/Pori Jazzeilta hankittu merkitön

Ja vitsi miten hyvin viihdyin! Tuskin maltan odottaa että ensi viikolla pääsen kokeilemaan asuideaa numero kaksi: olen menossa yhteen konserttiin ystävän kanssa, mutta siitä lisää myöhemmin :)

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Bunny Fever

Farkkupaidan lisäksi olen tänä keväänä kehittänyt toisenkin obsession. Nimittäin ulkomaisissa blogeissa ja katumuotikuvissa näkyneet pupunkorvat. iPhone- kuoressa siis.

























kuvat: vogue.it

Siis katsokaa nyt: how cute is that..? Ja jos nämä fashionistat onnistuvat näyttämään noin tyylikkäiltä pupunkorvakännyköidensä kanssa, niin miksen siis minäkin;) En ole ainakaan huomannut, että näitä saisi mistään Suomesta (korjatkaa please jos olen väärässä!) ja jostain syystä vasta eilen tajusin ajatella, että internetin ihmeellinen maailma varmaan voisi auttaa ja joku sentään toimittaa näitä tännekin.

























Ainakin eBay ja Amazon ovat pullollaan vaikka minkälaisia korvia. (Oli niitä liikkeitä muitakin, mutta pyrin pysyttelemään tutuissa ja turvallisissa.)

























Korvia saisi myös hännällä varustettuna: hurjan suloinen sekin! Omassa laukussani häntä vaan veisi liikaa tilaa, joten taidan itse päätyä hännättömään versioon.

Tässähän iskee ihan runsaudenpula: minkä värinen ja matta vai kirkas/läpinäkyvä? Musta ja valkoinen ovat tietysti kaikkein tyylikkäimmät vaihtoehdot, mutta jos kerran ruvetaan hupsuttelemaan niin pitäisikö tehdä se sitten samalla kunnolla..? Tällä hetkellä iPhonessani on mattamusta kuori, joka on kyllä mitä ilmeisimmin ainakin toimiva: olen aikamoinen rähmäkäpälä ja vaikka olen pudottanut puhelimeni jo useaan kertaan, en (onneksi) ole saanut näyttöä ainakaan vielä säröille. Mutta korvat, minkä värisinä korvat näyttäisivät parhailta..?

lauantai 19. toukokuuta 2012

Eilisen asu

Eilisten pukeutumiseen liittyvien pohdintojen jälkeen onkin sopivaa postata eilisen asukuva. (Ja demonstroida: ei tosiaan mitenkään erityisen persoonallista. Mutta sellaista, jossa minä viihdyn ja minulla on hyvä mieli). Eilen pidin official Fridayn, koska myös tänään lauantaina olen töissä, joten tänään on sitten Casual Saturday;) Tästä päivästä asukuva tulossa myöhemmin, eilen töissä näytin tältä:


bleiseri/Selected Femme, paita & farkut/Zara, vyö/Stockmann, kaulakoru/WeStyle, ballerinat/Wonders

Kerrankin sellainen peili, missä näyn kenkiä myöden :) Mutta mitä ihmettä tuo valo oikein teki mun hiuksille, nehän näyttää ihan...tuota...keltaisilta... höh.


Leppoisaa lauantaina :)

perjantai 18. toukokuuta 2012

Hyvin te vedätte!

Hel-Looks- katumuotisivuston toinen perustaja Liisa Jokinen kirjoittaa tänään Helsingin Sanomien  Nyt-liitteen kolumnissaan World Design Capital- vuoden kunniaksi maahan tulleista ulkomaalaisista toimittajista, jotka ihastelevat helsinkiläisten monipuolista pukeutusmityyliä. Kirjoituksen ideana on rohkaista suomalaisia pukeutumaan edelleen aidon persoonallisesti: jokainen omalla tyylillään eikä jokainen samalla tavalla "persoonallisesti". Jokinen kirjoittaa: "Helsinkiläinen tyylipersoonallisuus on suojelukohde (...) Älkäämme edes yrittäkö olla ruotsalaisen tasapaksuja ja tyylikkäitä. Annetaan kaikkien tyylikukkien kukkia. Ollaan ylpeitä punkkareista, j-poppareista, muotifriikeistä ja Hakaniemen torin harmaista mummeleista. Kehu kaverin asu ja yllytä äiti kokeilemaan uusia komboja. Mitä persoonallisempia, sen parempi."

kuvakaappaus: hs.fi/nakoislehti


Ja ihan totta: olen aina Tukholmassa käydessäni ihmetellyt sitä, miten kaikki näyttävät aivan samanlaisilta. Trendikkäiltä kyllä ja useimmiten erittäin kauniiltakin vielä, mutta kaikki aivan samanlaisilta. Myös esimerkiksi Genevessä asuessani pistin merkille että kaikki pukeutuivat samalla tavalla naisellisen tyylikkäästi, mutta eivät erityisen trendikkäästi tai kekseliäästi. Helsingissä sen sijaan on asu aika lailla vapaa ja ihmisten virtaa ja tyylejä on siksi erityisen hauska seurata. Tietysti muoti on viime vuosina ollut muutenkin sallivampaa: sellaista, että lähes kaikki käy ja jokainen voi samanaikaisista trendeistä valita omansa. Mutta ilmeisesti helsinkiläiset myös tekevät näin muita enemmän, eli poimivat uusista jutuista ne mitkä juuri itseä kiinnostavat- ja sen lisäksi vielä muokkaavat trendeistä omannäköisiään. 

Itse en pukeudu mitenkään erityisen persoonallisesti (mitä se nyt sitten tarkoittaakaan), mutta en myöskään koskaan pue päälleni mitään mikä ei tunnu omalta, vain koska se on "muotia". Tai jätä pukeutumatta johonkin mistä pidän, koska se EI ole muotia. (Myönnän kyllä joskus vältteleväni jotain juttuja koska ne OVAT muotia ja kaikille tuntuu olevan samanlainen. Sinänsä hassua ihmiseltä, joka pukeutuu 80% vuodesta farkkuihin. Oh well.) Seuraan muotia kiinnostuneena, mutta se ei tarkoita sitä, että orjallisesti noudattaisin sen kaikkia oikkuja. Luen useita blogeja joiden kirjoittajan tyyli poikkeaa täysin omastani, mutta on minusta silti hieno ja saan siitä kuitenkin paljon inspiraatiota omaankin pukeutumiseeni. En myöskään missään nimessä haluan väheksyä tukholmalaisia, geneveläisiä tai minkään muunkaan kaupungin pukeutujia. Tai väittää, että KUKAAN Tukholmassa (tai jossain muualla) ei pukeudu valtavirrasta poikkeavasti. Haluaisin ainoastaan, Liisan tavoin ja hänen sanomaansa laajentaen myös Helsinkiä kauemmas ja koko Suomeen,  kannustaa kaikkia suomalaisia löytämään se oma juttunsa ja olemaan ylpeä itsestään juuri sellaisena kuin on. Me voimme matkustaa Tukholmaan nauttimaan yhtenäisen tyylikkäästä katukuvasta ja stereotyyppisen kauniista ihmisistä, mutta meidän ei tarvitse muuttua samanlaisiksi; meidän pitäisi huomata olla ylpeitä myös itsestämme. Siitä, mikä tekee myös meistä erityisen. Ei siis siitä, että näyttäisimme kaikki jotenkin samalla tavalla tyylikkäiltä tai trendikkäiltä vaan siitä, että näytämme jokainen itseltämme. 

torstai 17. toukokuuta 2012

Vapaapäivän asu

En tiedä miten on mahdollista olla niin poikki vain kolmen päivän työrupeaman jälkeen kun eilen olin, mutta kun pääsin työpäivän, body pumpin ja kauppareissun jälkeen kotiin olo oli kuin rekan alle jäänyt ja nukahdin sohvalle melkein välittömästi. Onneksi kunnon yöunet ja tieto vapaapäivästä tekivät ihmeitä ja tänään heräsin virkistyneenä ja hyvällä tuulella :)


paita/Zara, toppi, Esprit, housut/Gap, vyö/GT, korvakorut/Snö of Sweden

Tällaisessa rennossa vapaapäivän asussa vierailin rakkaan ystäväni luona kahvittelemassa ja vaihtamassa kuulumisia. Ikävä kyllä sää oli harmaa, kuten kuvasta näkyy: olimme hiukan suunnitelleet kevään ensimmäistä picniciä, mutta se sai nyt jäädä myöhempään ajankohtaan. 

Hiukseni ovat muuten jälleen niin pitkät, että sain ne taas letille ekaa kertaa pariin vuoteen. Kivaa :)

Hölmöyksissäni seisoin molemmissa kuvissa kädet selän takana (muutenkin melko hölmöissä poseissa... I'm still learning, bear with me...), joten kummassakaan kuvassa ei näy asun toista väripilkkua vyön lisäksi. 

Minulla oli nimittäin kerrankin ranteessani jotain muuta kuin vakinominationideakoru-yhdistelmä. Rannekorut Snö of Sweden ja H&M.

Vapaapäivä teki kyllä tällä kertaa ihmeitä. Itse joudun sekä huomenna että lauantaina töihin, mutta monella muulla lienee vapaaputki edessä. Leppoisaa helatorstain jatkoa ja viikonloppua siis kaikille :)

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

tiistai 15. toukokuuta 2012

Shopping

Viime viikon ostoskierroksella tein seuraavanlaisia löytöjä:


The Blazer (Esprit): en ole ihan 100% tyytyväinen, joten sovittelen vielä tänään ja huomenna. Uskoisin kuitenkin että pidän tämän. Olisin kaivannut hiukan enemmän "vauhtia" kuvioiden tmv muodossa, koska mekko on simppeli ja yksivärinen, mutta vaihtoehtoja oli aika vähän. Ikävä kyllä sitä eniten himoitsemaani kukkableiseriäkään ei enää ollut Selectedin liikkeessä tai Stockkalla Selectedin osastolla :( Mutta tämä täyttää tärkeimmät vaatimukseni: 3/4 hihat ja vaalea väri. Ja tykkään noista hihankäänteistä, niissä on sentään vähän enemmän "juttua" kuin pelkässä valkoisessa. Jakun yksinkertainen  leikkaus miellyttää myös todella paljon.


Espritin ALEtangosta löytyi tämä farkkupaita, kerrankin alehankinta! Väri ei ole niin tumma kuin olin suunnitellut, mutta istuvuus on juuri oikea ja hinta oli tosi edullinen. This one's a keeper :)

Suunnitelmia farkkupaidan käyttöön on jo vaikka millä mitalla! Just wait and I'll show you later :)

maanantai 14. toukokuuta 2012

Niitä polttarikuvia

Kuten olenkin jo kertonut, edellisviikonloppuna vietimme rakkaan ystäväni polttareita. Tässä vihdoin muutamia kuvia: varmaan kaikki missä minä esiinnyin koska kaikkien kamerat oli suunnattu tietenkin lähinnä morsiameen. Perjantaina haimme morsiamen kotoaan Vaasasta, vietimme yhden väliyön Satakunnassa mökillämme ja tulimme varsinaista ohjelmanviettoa varten tänne pääkaupunkiseudulle. 


Aamu mökillä valkeni sateisena ja kuten kuvasta väsyneen bloggaaja kasvoilta varsin hyvin näkyy, nukuttuja tunteja ei ollut kovin montaa. Edellisenä iltana oli vahingossa savustettu mökki (talven aikana jokin oli tukkinut savupiipun ja makkaranpaiston sijaan saimmekin tuuletella illan pahimpia savuja ulos...), mutta sentään mökkisauna oli yhtä ihana kuin aina ennenkin. Joki olisi ollut tarjolla, mutta uimaan ei kyllä kukaan uskaltautunut. Toinen kaaso on oikea kakkuvelho ja hän olikin leiponut kaksi aivan taivaallisen herkullista kakkua viikonlopuksi. Mansikkamarenkiunelma korkattiin jo illalla, mutta kuten kuvasta näkyy niin aamuksikin jäi vähän.


Pääkaupunkiseudulle saavutuamme ensimmäisenä ohjelmassa oli tottakai ruokailua. Kuvassa näkyy kakku nro 2: miksen mä osaa tuollaisia..? Kuorrutus oli vaahtokarkin makuista sokerimassaa ja päällä olevat ruusutkin kuulemma omin kätösin väännettyjä, sisällä mansikka- ja vadelmahilloa sekä vaniljakermavaahtoa. Slurps.....


Polttareissa mentiin aika perinteisellä ohjelmalla, joten riittävästi syötyämme suuntasimme Elegia Day Spahan hemmoteltaviksi. Morsian nautti hot stone jalkahoidosta ja sillä välin minä sain manikyyrin (ja muut seurueen jäsenet samoin valintansa mukaan hoitoja). Samaan aikaan tiloissa pyöri ainakin kolme muutakin polttariporukkaa, joten hemmotteluteema lienee aika suosittu :) 



Great minds think alike ;) Morsiamen varpaat ja yhden toisen seurueen jäsenen sormet (sekä pieni vinkki loppuillan ohjelmasta...).

Hemmotteluista hauskanpitoon: veimme ratsastusta harrastavan morsiamen Lintsin hepparadalle ja kävimme itsekin kierroksella. Oli muuten yllättävän hauskaa :D Iltapäivä valkeni onneksi aurinkoisena, joten oli mukavaa oleskella ulkona.

Illallista söimme ravintola Aidossa Museokadulla. Olen syönyt kyseisessä ravintolassa kerran aiemminkin ja molemmilla kerroilla ruoka on ollut ensiluokkaista ja palvelu aivan loistavaa: sekä ystävällistä ja ripeää että asiantuntevaa. Aito panostaa lähiruokaan ja yksinkertaisiin makuihin: minun illalliseni koostui satakuntalaisesta graavilohesta (kuvassa näkyy myös Essien Tart deco-lakalla aiemmin päivällä taiteiltu manikyyrini), ahvenanmaalaisen luomunaudan entrecôte- pihvistä, yrttiperunoista ja savumajoneesista sekä mokka crème bruléestä. Ruoka oli taivaallisen hyvää ja myös viini ansaitsee erityismaininnan: otin tarjoilijan suosittelemaa espanjalaista viiniä (josta en tietenkään muista enää mitään muuta kuin maan...) joka oli todella hyvää. Sopi tietysti pihvin kanssa kuten pitkin, mutta lisäksi ensimmäisen kerran taisin ymmärtää mitä tarkoitetaa sillä, että viinissä on nahan aromeja. Mmmmmm. Erinomaisen ruokansa lisäksi Aito on minusta ihanan tunnelmallinen paikka. Melko pieni, joten pöytävaraus kannattanee aina tehdä etukäteen. Suosittelen Aitoa lämpimästi :) Illallisen yhteydessä myös annoimme morsiamelle Ideakorussa teettämämme korun, johon hän ihastui kovasti.

Illalliselta suuntasimme takaisin tukikohtaamme, jossa vuorossa oli morsiussauna taikoineen ja mukavaa yhdessäoloa, mikä olikin ollut morsiamen polttaritoivelistalla ykkösenä. Viikonlopun saldona oli iloinen ja onnellinen morsian, jonka vuoksi me kaasot saimme myös olla tyytyväisiä, että olimme onnistuneet tehtävässämme. Seuraava rasti onkin sitten häät, joita juhlitaan kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna. 

Onko muilla tiedossa monia häitä ensi kesänä (omia tai muiden:))? Tai mahdollisesti kaason tehtäviä?

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Aurinko paistaa risukasaan

Tämä on ollut aika raskas viikko kaikista kivoista tapahtumista huolimatta paitsi viime viikonlopusta jääneen univelan ja yllättävien työkiireiden takia, mutta ennen kaikkea henkisesti. Tämä väsymys näkyi täällä bloginkin puolella muutamina postauksettomina päivinä. Päätin blogia aloittaessani, että en selittele jos joskus jää päivä ilman postauksia. Tällä viikolla jäi kuitenkin useampi, jonka vuoksi  halusin kertoa, että todellisuus blogin ulkopuolella on joskus paljonkin erilaista kuin se, mitä täällä näkyy. Pidän blogia, koska minulle tuottaa iloa pohtia täällä kirjoittamiani asioita  ja toisaalta toivon, että onnistuisin tartuttamaan iloa myös lukijoihini. Joskus oikea elämä kuitenkin läikkyy yli ja vuotaa tällekin puolelle. Tähän kevääseen ja kesään mahtuu paitsi ihania asioita kuten häitä ja vauvauutisia, myös surua sairauden, kuoleman ja muunlaisten vastoinkäymisten takia. Koko elämän kierto lyhyen ajan sisällä ja sitä on ollut jotenkin erityisen raskas miettiä viime viikolla. Eiliset hautajaiset kuitenkin tuntuivat tuovan jonkinlaista rauhaa ajatuksiin ja tänään aurinko paistaa taas vähän kirkkaanpana ja ajatukset ovat kääntyneet enemmän niihin iloisiin kuin surullisiin asioihin: kevät uhkuu niin voimakasta elinvoimaa että se tempaa melkein väkisinkin mukaansa. Elämä jatkuu ja elämässä on aina mahdollisuus uusiin alkuihin. Olen monesti miettinyt ottavani Fenixlintutatuoinnin muistuttamaan itseäni asiasta; ehkä ajatus pitää sittenkin vielä joskus toteuttaa.

Tämä päivä on alkanut ihanan aurinkoisissa sunnuntaitunnelmissa brunssin merkeissä.




I would like to have some, too. Please...?


Maailman pisin koira...

Yritän saada niitä lupaamiani polttarikuvia ensi viikon alkuun: odottelen vielä muun porukan kuvia, josko niissä esiintyisin minäkin joissain... omissani ei juuri ollut sellaisia, joita voisi tänne blogin puolelle laittaa. Löysin myös vihdoin yhden boleroehdokkaan ja toisen jo jonkin aikaa haikailemani vaatekappaleen: laitan niistä kuvia joskus myöhemmin. Uudet bikinit pitäisi vielä löytää, mutta millä ihmeellä keräisin tarpeeksi voimia mennäkseni sovittamaan niitä..?

Aurinkoinen ilma houkuttaisi myös pihahommiin: en ole vielä hankkinut mitään kesäkukkia ja ennen sitä piha pitäisi muutenkin putsata talven aikana kertyneistä oksista ja lehdistä. Ehkä tänään on oikea päivä siihen hommaan :)