Hih, kun luet tätä postausta, olen tarkalleen vuorokautta aiemmin käynyt Vaasasta kaappaamassa yhden rakkaimmista ystävistäni polttareihinsa ja olemme riekkumassa jossain päin Helsinkiä :D Polttareita vietetään koko viikonloppu, mutta viimeistään alkuviikosta palaan kuvien kera. Mä oon ollut niin innoissani jo monta viikkoa, että vähän on ollut vaikeaa olla kirjoittamatta tästä ja paljastamatta koko juttua ;)
Halusin kuitenkin nyt jo jakaa kanssanne yhden polttareihin liittyvän idean (jos vaikka haluatte kopioida sen:)). Teetimme nimittäin porukalla morsiamelle Ideakorussa palkkiriipuksen, johon kaiverrutimme morsiamen ja sulhasen nimet.
Kuva: ideakoru.fi
Vaikka miten yritin ottaa korusta kuvaa, en saanut siitä selkeää. Tässä kuitenkin kuva samanlaisesta riipuksesta ideakorun sivuilta. Minusta idea on aivan loistava. Vaikka tämän morsiamen tyyliin sopii paremmin juuri kaulakoru, voi saman idean tietysti toteuttaa vaikka rannekoruun. Ideakorun ihaniin rannekoruihin voi kaiverruttaa pidemmänkin tekstin: mietelauseen tai vaikka laulun sanat. Tai koko polttariporukan nimet:) Palkkiriipukseenkin jäi vielä kaksi tyhjää sivua, joihin voi halutessaan ja esimerkiksi perheen mahdollisesti joskus kasvaessa kaiverruttaa lisää nimiä. Lasten tai vaikka rakkaan lemmikin :)
Koru tuli parissa päivässä, valmiiksi kauniiseen lahjarasiaan pakattuna. Tämä on kiva antaa pysyväksi muistoksi hauskasta yhteisestä viikonlopusta kaikkien parhaiden ystävien seurassa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun jätit kommentin:)!