sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Converse Low Profile

No voihan räkä: luulin ajastaneeni tämän postauksen jo eiliselle, mutta olinkin vahingossa laittanut sen vasta tälle päivälle. No, olkoon sitten näin tänään :)

Siis ihmiset help: mun rakkaat, viisi vuotta vanhat Converse-tossut pitäisi päästää eläkkeelle hyvin tehdyn työn jälkeen. Ajattelin että eihän se ole homma eikä mikään, senkun menen kauppaan ja ostan uudet.

Conssit
Haluaisin mielelläni vaikka aivan täsmälleen samanlaiset tossut. Jo Lontoossa kierrellessäni alkoi hälytyskellot soimaan, sillä missään ei ollut noita kaipaamia matalaprofiilisia ja nahkaisia tossuja. Viikolla pyörähdin muutamassa kaupassa ja jopa tiedustelin myyjältä kaipaamaani tossumallia. Valikoimissa kuulemma on vain kankaisia ja sillä "normaalilla" pohjalla. Paitsi kevään uutuuksissa on tulossa creepers- henkinen plato. No thank you! Myöskään nettikaupat eivät auttaneet (en normaalisti ikinä osta kenkiä nettikaupasta, mutta jos löytyy sama malli, niin voin tehdä poikkeuksen).

Osaatteko te sanoa saako noita vielä jostain? Oletteko kenties törmänneet jossain kaupassa (netti tai live)? Tai, siis apua, ellei noita mistään saa, niin mitkä tossut sitten pitäisi hankkia..? Haluan nahkaiset, sillä ne kestävät kosteutta ja likaa kankaisia huomattavasti paremmin. Pohjan pitää olla ohuehko, sillä isot jalkani eivät ainakaan sirommaksi muutu sämpyläkengillä... Vagabondilla on aika kivan näköiset tossut tämän kevään mallistossa, mutta pelkään olevani liian laiska niin pehmeän nahan hoitamiseen; ihan tavallinen pintanahka olisi varmaan käytännöllisin vaihtoehto. Any ideas..?

4 kommenttia:

  1. Noita low profile-Consseja ei ole kyllä nyt näkynyt missään! Muutenkin tosi yksipuoliset tennarivalikoimat tänä keväänä. Joko juuri se Vagabondin supersuosittu malli (joka on itselläni sovituksessa, mutta en kans tiedä onko vähän liian herkkä likaantumaan) tai perus-Converset...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minkä väriset Vagabondit sulla on sovituksessa? On ne kyllä nätit mutta... Consseista mietin jopa jo Marimekko- mallistoa, mutta kankaisia nekin on käsittääkseni kaikki... Pöh, ehkä kenkäkauppiaiden mielestä syksy on parempaa tennarinmyyntiaikaa. Mutta minkäs teet kun pohja irvistää NYT: uudet pitäisi saada ja aika pikaisesti vieläpä!

      Poista
    2. Keväällä on tosiaan tarjolla pelkkiä avokkaita. Ihmeellistä. :/ Mulla on harmaat noista Vagabondeista. Kaunis mutta aika arka väri kyllä, vieläpä valkoisella pohjalla.

      Poista
    3. Joo se harmaa just muakin houkuttaisi. Kaunis on. Se valkoinen pohja tosin noissa Consseissa kesti minusta yllättävän kohtuullisen puhtaana, vaikka toki siihen vuosien varrella jälkiä jäi; kuten kuvasta näkyy niin ei se nyt suorastaan hohda puhtauttaan, mutta tunnistettavan valkoinen kuitenkin mielestäni ;)

      Poista

Kiitos kun jätit kommentin:)!