sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Wedding no 2- My Saturday in Pictures Again

Kotiuduimme tänään kesän toisista häistä. Häät olivat tyyliltään täysin toisenlaiset kuin viime viikonlopun häät, mutta juuri siksi jälleen vihityn parin näköiset. Ja hauskaa oli tälläkin kertaa :) Yhteistä molemmille häille oli kuitenkin veden läheisyys: viime viikonloppuna meri, tällä kertaa joki. Päivä oli jälleen myös harmaa ja hiukan sateinen, mutta parin toivoma ulkovihkiminen kuitenkin onnistui, eikä ollut läheskään yhtä kylmä kuin viime viikonloppuna. 


Morsian saapui idyllisesti vihkipaikalle isänsä soutamalla soutuveneellä. Itse en kyllä olisi uskaltanut, olisin aivan varmahti keikahtanut jokeen... mutta tällä parilla kaikki sujui hyvin :) Pari oli myös opetellut ulkoa kauniin runon, jonka he lausuivat toisilleen ennen vihkimisen alkua. En olisi itse siinä tilanteessa saanut suustani yhtään mitään muuta kuin sen yhden vaaditun sanan, siksi meillä ei todellakaan ollut mitään sormusvaloja omassa kaavassamme... Mutta toimitus runoineen oli erittäin koskettava ja tästä parista huokuu ihan erityinen kumppanuus. Onnea ystävät, vielä kerran <3

Häissä oli mukava yhtenäinen teema, jonka idea oli lähtenyt vihkipaikan ihanasta luonnosta ja erityisesti koivusta. Koivuteema toistui kutsuissa, morsiamen pellavapuvun kirjailuissa sekä hääpaikan koristeluissa.

Morsiamelle ei ollut kukkakimppua, vaan tyyliin sopivasti kuvassa oleva suloinen pussukka. Sulhasen isä oli valmistanut upeita koivuisia koristeita, mm. hääparin pöydällä olleet tuikkupikarit sekä pöydissä olleet koivuiset asetelmat.


Asukuviin kerkesin tällä kertaa vasta hiukan myöhemmin illalla. Kuvasta näkyy että päädyin mekon seuraksi valitsemaan vuosia sitten lahjaksi saamani hopeisen rannerenkaan ja Joid'art- merkin korvakorut.

Yksityskohtia: sormeeni päätyi äidiltä saamani vintage-sormus. Piecesin huivi lämmitti loppuillan viileydessä.



Mmmm. Jälleen yksi herkullinen hääkakku: perinteinen maku, mutta hauskasti teemaan sopiva koristelu :) slurps..


Kuvassa rakkaan ystäväni päällä Kainon ihana neulemekko. Tämä ystäväni on menossa naimisiin elokuussa, joten hänen häänsä ovat ne kolmannet tämän kesän häät. Mietimme ystäväni kanssa lauantaina sitä, miten mukavaa oli olla juuri tämän pariskunnan häissä. Meitä on nimittäin aika tiivis kolmen pariskunnan porukka, jotka usein puuhailemme kaikenlaista yhdessä. Kaikkien pariskuntien miehet ovat alunperin olleet ystäviä keskenään ja me tytöt olemme sitten myöhemmin tulleet mukaan kuvaan ja tutustuneet sitä kautta toisiimme. Me kaikki myös tapasimme tulevat miehemme samana vuonna kymmenen vuotta sitten. Tästä porukasta ensin ehdimme naimisiin minä mieheni kanssa 2,5 vuotta sitten. Lauantaina vihittiin siis yksi pari ja elokuussa vielä viimeinenkin kolmesta. Miten hauskaa onkaan ollut tätä kautta saada uusia, tärkeitä ihmisiä elämäänsä :)


Loppuillan tunnelmia :)



Jotakuinkin näiden kuvien jälkeen laitoin oman kamerani laukkuun ja pääsin vihdoin kokeilemaan järkkärillä kuvaamista. Ei varmaan tarvitse kahdesti kertoa mikä on seuraavaksi hankintalistalla... hetki pitää vielä kärvistellä, mutta toivon mukaan viimeistään loppukesästä on tarjolla parempia kuvia tässäkin blogissa. Nimittäin rehellisyyden nimissä se on ainut asia, jonka kanssa olen paininut koko blogin olemassaolon ajan: en ole tyytyväinen kuvien laatuun. Mietin jo blogia avatessani, että tekisinkö sen vasta kun olen saanut hankittua järkkärin. Mutta koska hetki tuntui muuten oikealta, päätin antaa mennä. Minulla on todella hyvä pokkari, mutta järkkärilaatuisten kuvien ottaminen sillä ei (ainakaan minun taidoillani) kuitenkaan onnistu. Sain lauantaina paikalla olleilta kuvaajilta, joiden kameroilla pääsin leikkimään, kuitenkin hiukan lisäopastusta myös oman pokkarini käyttämiseen. Pokkarissani nimittäin pystyy säätämään kaikkia niitä ominaisuuksia mitä järkkärissäkin, mutta niiden säätäminen ei vain ole yhtä helppoa (eivätkä säädöt yllä ihan niin kaus kuin järkkärillä), eikä kärsivällisyyteni ole oikein riittänyt opettelemaan niitä kunnolla. Sillä välin kun vielä odottelen järkkärin hankkimista, yritän keskittyä ja opetella käyttämään pokkariani hiukan paremmin: malttaa harjoitella säätöjen kanssa ja testailla. Kuvien laatu on minullekin todella tärkeää lukemissani blogeissa ja siksi oman blogini kuvien laatu on häirinnyt minua aika tavalla koko tämän ajan, vaikka muuten olenkin kovasti nauttinut uudesta ilmaisukanavastani. Kiitos siis sinulle kun olet jaksanut mukana tähän saakka kuvien laadusta huolimatta, ja toivottavasti asiaan on tulossa muutos melko piankin.

Mukavaa uutta viikkoa sinulle, toivottavasti vietit mukavan viikonlopun :)

2 kommenttia:

  1. Ihana asu ja kiva tuo soutu-idea <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos (sikäli kun asukommentti liittyi minuun, morsiamen asu toki oli erittäin kaunis myös ;)) ja eikö ollutkin hienosti hyödynnetty jokea?! Kyllä jännitti maihinnousuvaiheessa että keikahtaako morsian... mutta hienosti meni :)

      Poista

Kiitos kun jätit kommentin:)!