Ihan parasta kesässä on auringon ja lämmön lisäksi tuore ruoka. Pyrin suosimaan suomalaista ympäri vuoden, mutta kesällä kasvikset maistuvan niiin paljon paremmilta- ja hintakin on kohdillaan. Rakastan grilliruokaa, mutta nykyisen asuntomme grillimahdollisuudet ovat harmillisen huonot (vain pikkuruinen puugrilli) ja sen vuoksi kotona grillaaminen on täällä asuessamme ollut todella vähäistä. Toista (erityisesti) kesäherkkua salaattia syödään sen sijaan usein, niin tänäänkin. Mmmmmm....
Lupaukseni mukaisesti leikin kameran asetuksilla kuvatessani salaattia ja lopulta onnistuin saamaan aikaiseksi kuvan otoksen- ensimmäistä kertaa omat säädöt toimivat paremmin kuin automaatti :D Jei, ehkä mulla on toivoa. Tähän lopputulokseen pääsemiseksi vaadittiin muutama hiukan vähemmän onnistunut otos...
Öööö, whoops..
Nyt vielä kipinkapin iltalenkille koirien kanssa. Jos koirat suostuvat lähtemään mukaan: olivat viikonlopun hoidossa kasvattajansa luona ja 20 koiran taloudessa on hiukan enemmän vilskettä kuin meillä... ovat olleet ihan raatoväsyneinä kotiintulostaan saakka ;)
Lenkin jälkeen minua odottaa oikea herkku:
En voinut vastustaa, vaikka periaatteessa uudet kesävaatteetkin odottavat edelleen käyttökertoja lämpimämpiä säitä odotellessa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun jätit kommentin:)!