Upea BagMiss-
postasi tänään julkkisten suosikkilaukuista (Hermes Birkin, Chanel Flap
Bag, Celine Luggage tai Phantom tote, Celine Classic Box Bag, Alexander McQueen
skull clutch, Balenciaga Motorcycle/City handbag ja Proenza Shouler PS1) ja aihe sai minut pohtimaan- miksi onkaan niin, että
kaikilla julkkiksilla on kaikki samat laukut samaan aikaan? Ymmärrän toki
halun hankkia klassikkolaukkuja ja sen, että ihastuminen samoihin laukkuihin
saattaa sattua samaan aikaan monelle ihmiselle- kun näitä samoja laukkuja näkyy
kaikialla. Kuitenkin, jos itselläni olisi käytössä yhtä paljon rahaa
laukkuhankintoihin kuin näillä julkkiksilla on, yrittäisin luultavasti
nimenomaan etsiä jotain sellaista, mitä muilla ei ole. Pikkumerkkien tai
tuntemattomampien suunnittelijoiden ihanuuksia. Herkkuja suoraan
käsityöläisiltä.
Oma laukkukokoelmani
on vielä varsin vaatimaton, suorastaan niin pieni, ettei kokoelmasta
itseasiassa oikein voi edes puhua. Olen kalliimmissa laukkuhankinnoissani
kuitenkin panostanut klassikoihin (kuvassa päivittäin käyttämäni Mulberryn
klassikkolaukku Bayswater): koska minulla on käytössäni rahaa
laukkuhankintoihin vain hyvin rajoitettu määrä, olen halunnut sijoittaa ne
sellaisiin laukkuihin, joita voin olla täysin varma rakastavani myös 10 vuoden
päästä. Ja joiden tiedän kestävän käytössä.
Erikoisinta omassa
"kokoelmassani" edustaa toistaiseksi tämä Mulberryn Daria Pouch vaaleanpunaisena
ruusukultaisin yksityiskohdin. Tosi "rohkeaa" indeed ;)
(Kädessäni LV Mini
Pochette)
Vaikka minulla olisi
rajaton, tai edes huomattavasti suurempi, laukkubudjetti, ostaisin silti varmasti myös klassikkoja ja suurten
talojen malleja itsekin. Mutta haluaisin kuitenkin erityisesti panostaa
nimenomaan uusien löytöjen tekemiseen. Ostaisin mieluusti muutenkin jo nyt
paljon enemmän käsityöläisiltä, koska siten saa paitsi yksilöllisiä tuotteita,
vain siten voi olla täysin varma missä oloissa laukut on tehty. Muutamat
luksusmerkitkin ovat nimittäin ikävä kyllä jääneet kiinni laukkujen
teettämisestä hikipajoissa. Eurooppalaisissa hikipajoissa, mutta yhtä kaikki.
Sinisilmäinen ei siis pidä olla näiden tunnettujenkaan merkkien suhteen; vaikka
tietenkin itsekin oletan maksavani niissä merkin lisäksi myös laadusta.
En tiedä sitten mikä
noiden julkkisten arkuuteen on syynä: pelätäänkö oman maun näyttämistä
valintojen kautta ("mitä jos tämä ei muiden mielestä olekaan yhtä cool
kuin omasta mielestäni..?") tai, kuten BagMiss ehdotti, eikö
muutoin ole varmasti selvää miten kallis laukku olalla
keikkuu...?
Mielenkiintoinen ilmiö joka
tapauksessa. Onkohan kukaan muu kiinnittänyt asiaan huomiota? Ja millä
perusteella itse teet laukkuhankintasi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun jätit kommentin:)!