keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Pukin pikku apulainen

Tällaisia paketteja syntyi viime yönä (nämä kaksi voi näyttää kun ne on jo luovutettu saajilleen- ja avattukin sen puoleen ;)).

IMG_4558
En ole mikään superaskartelija, mutta pienellä vaivalla saa minusta aika kivoja. 

IMG_4559
Yleensä saan jonkin idean ja kaikki paketit ovat sitten samana vuonna siihen tyyliin tehtyjä. Tosin tuollaisten yksiväristen ja mattaisten paperien aika on kestänyt jo useamman vuoden, mutta nyt koristelin niitä ensimmäisen kerran vielä lisäksi itse. Yksityiskohdat yritän aina miettiä kunkin lahjan saajan mukaan :) Pakettikortit ovat joka vuosi erilaisia ja nekin yritän personoida sillä tavoin, että puolestaan sopivat kunkin saajan pakettiin.

IMG_4561
Miltä näyttää?

IMG_4551
Tältä tontun pajassa näytti ;)

Nyt olen syönyt itseni tärviölle avokadopastaa (NAM, tein sitä ekaa kertaa kotona ja mieskin ihastui) ja seuraavaksi menen vielä hetkeksi joulupajaani askartelemaan loput pakettikortit. Ai että. Tänään on ollut niin kiva päivä kaiken kaikkiaankin: hyviä ystäviä, glögia, joulutorttuja, naurua, pipareita ja homejuustoa, ensimmäiset lahjat annettu ja saatu (<3)... eipä juuri nyt voisi paremmin mennä :)

Millaisia paketteja sinä aiot tänä vuonna tehdä?

4 kommenttia:

  1. Voi apua kuinka ihania ja tyylikkäitä paketteja kaikki bloggaajat ovat tehneetkään, etkä sinä ole poikkeus! Mulla on tänä vuonna ollut aika sekalainen linja. Osa on paketoitu jo myymälässä ja osa kotosalla, yhteistä niille on varmaan ainoastaan Tigerista löydetyt kivat sydän-pakettikorttitarrat. Olin iloinen kun löysin ne, yleensä kaikki valmiit pakettitarrat on ihan kamalan mauttomia eikä tyylikkäitä yksivärisiä löydä mistään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Täytyy tunnustaa että tänä vuonna olen kyllä ollut kurinalaisempi kuin koskaan ennen noiden pakettien suhteen: aiemmin olen myös antanut paketoida enemmän kaupoissakin. Tänäkin vuonna annoin yhden paketin paketoida liikkeessä, ennen kuin keksin oman ideani. Nyt melkein harmittaa mutta en sentään ole raaskinut repiä sitä auki. Vähän kyllä teki mieli ;) Tontuttomia valmiita pakettikortteja on tosiaan vaikea löytää, onnittelut hyvästä bongauksesta!

      Poista
  2. Todella kivoja paketteja tullut :) Tykkäät itsekin yleensä aina kovasti askarrella ja väkertää, mutta tänä vuonna olen ollut todella laiska kauniiden lahjapakettien tekemisessä :( Nooooh, vielä on muutama paketti paketoimati, ehkä niihin jaksan vielä panostaa :D

    http://tartu-hetkeen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Noi oli oikeesti tosi helppoja ja nopeita tehdä, suurin vaiva taisi olla noiden pyöreiden pakettikorttien leikkaamisessa... Pieni vaivannäkö kyllä kannatti, tuntuu erityisen kivalta antaa paketti joka on vielä nättikin :)

      Poista

Kiitos kun jätit kommentin:)!