maanantai 31. joulukuuta 2012

Paketeista paljastui...

Joululahjoista päätellen olin tänä vuonna taas ollut tosi kiltti, sen verran paljon kaikkia ihania asioita löytyi paketeista :) Tässä viimeisessä jouluaiheisessa postauksessa ajattelin näin ollen näyttää kuvia muutamasta lahjasta, joita pukki oli tuonut.

IMG_4784
Miehen kanssa olimme jo etukäteen sopineet, että varsinaisena joululahjana ostamme toisillemme matkat Lontooseen. Reissua ei kuitenkaan vielä ole varattu, koska mies vaihtaa työpaikkaa nyt vuoden vaihtuessa, joten liput ostetaan vasta kun aikataulut hiukan selkenevät. Toivottavasti päästään reissuun jo heti helmikuussa, mutta katsotaan nyt. Siitä onkin jonkin aikaa kun olemme olleet miehen kanssa yhdessä missään Tallinnaa pidemmällä, joten olen tosi innoissani :) Mies oli kuitenkin hankkinut minulle muutaman paketin myös jouluksi, joista toisella hän onnistui yllättämään minut täysin: nimittäin kuvassa olevalla Kainon Raasu-pupulla. Kesällä naimisiin menneet ystävämme saivat Kainon tytöiltä häälahjaksi pupun ja ihastelin sitä silloin kovasti. Kyseinen pupu ei siis kuulu Kainon myyntivalikoimaan, vaan se tehtiin varta vasten ystävillemme. Mies oli metsästänyt pupun tekijän käsiinsä ja tilasi minullekin oman uniikin Raasu-pupun <3 

IMG_4788
Pupun lisäksi sain mieheltä kuvassa näkyvän sydänpalan Nomination- koruuni- se oli toivelahja. Toinen rannekoru on lahja rakkaalta ystävältä: hän oli tilannut sen Besohelsingiltä minulle ja teettänyt sen nahkarannekkeeseen tekstin "to my love & friend". Ei varmaan tarvitse erikseen kertoa, että se on jo muuttunut osaksi lähes jokapäiväistä rannekoruröykkiötäni <3 

IMG_4795
Jouluna pitää aina saada vähintään yksi kirja: olin toivonut molempia kuvassa näkyviä, eli Safkaa (jonka annoin itsekin lahjaksi ;)) ja Blaine Hardenin "Escape from Camp 14", joka kertoo ainoasta pohjoiskorealaiselta vankileiriltä koskaan paenneesta miehestä. Sudenpennun tassunjälki-saippua ilahdutti kovasti, sillä himoitsin sitä jo ostaessani saman sarjan kynttilää, mutta en raaskinut sittenkään molempia. Tassunjälkiteema jatkuu oikealla näkyvissä tekstiileissä: saimme patalaput, keittiöpyyhkeitä ja esiliinan (jollaista ei muuten tästä taloudesta vielä löytynytkään!). Hyvin tuntevat ystävät mikä meihin uppoaa... Miehen sisko yllätti iloisesti Essien mustalla ja valkoisella kynsilakalla sekä Lumenen "Creamy Melon"- huulikiillolla. Olenkin tässä jo metsästänyt hilelakkaa tuohon mustaan yhdistettäväksi- saas nähdä löytyykö huomenna mieleinen ja ehdinkö tehdä itselleni uuden vuoden kynnet suunnitelmani mukaan :) Wellan paketista paljastuu shampoo, hoitoaine  ja lämmönsuojasuihke- sekä hyvää mieltä. Paketin ostamalla nimittäin lahjoitettiin samalla Unicefin kautta 3 oppintuntia ammattiin opiskelevalle brasilialaiselle nuorelle. Kultaisessa paketissa on Arganöljy- hierontakynttilä, joka on oikeastaan tuplalahja: tuplalahja, koska enhän voi tehdä hierontaa itse, joten lahjaan sisältyy samalla myös se, että mies hemmottelee minua. Aika ihanan ovelaa ystävältäni, eikö vain ;)

IMG_4810
Jälleen yhdeltä ystävältä sain tämän kätevän pikkukaverin: suomalaisen wishbone.comin "toivomusluu" pitää iPodini johdon ojennuksessa myös käsilaukussa. Ihan superkätsä! 

IMG_4849

Saimme myös tämän Sodastream- laitteen. Kätevä on: saimme  lahjaksi muutaman limsamaun ja kävimme jo itsekin hakemassa muutaman kivennäisvesivaihtoehdon. Tulee kyllä todella paljon halvemmaksi kuin vichyn tai limsan ostaminen kaupasta, eikä tarvitse raahata. Laite toimii lisäksi ilman sähköä, joten sen voi helposti laittaa minne vain. Kuvissa näkyvien lisäksi saimme sekä miehen kanssa yhdessä että erikseen erilaisia ihania ruokalahjoja, leffalippuja, lapasia ja sen sellaista- kaikkea sekä kivaa että tarpeellista.

Kiitos kaikille tontuille! Olin jotenkin ajatellut, että kun vanhenee niin lahjojen määrä vähenee. Toistaiseksi näin ei ainakaan tunnu käyneen, enkä oikein tiedä mitä olen tehnyt ansaitakseni näin ihania ihmisiä ympärilleni! Ihmisten arvoa ei tietenkään mitata annetuilla lahjoilla, mutta olen silti jotenkin tosi vaikuttunut siitä miten osuvia ja ajatuksella hankittuja lahjoja taas sain. Kiitos rakkaat <3

P.S. Huomaako kukaan muu kuin minä pientä edistystä kuvien laadussa..? Siitä on kiittäminen niin ikään lahjaksi saamaani uutta objektiivia (50mm/1.8). Ja ero on minusta kyllä todella selkeä! Kaikki kuvat otettiin illalla täysin ilman luonnonvaloa (tai salamaa). Tämä "blogilinssinäkin" tunnettu objektiivi ei edes ole kovin kallis (objektiiviksi!), mutta olin silti pihistellyt enkä vielä saanut hankittua sitä itse. Olin jo päättänyt tehdä hankinnan joulun jälkeen, mutta joulupukki oli kuullut toiveeni ja sainkin sen sitten jo lahjaksi :) 

2 kommenttia:

  1. Aivan ihania lahjoja! Ja kuvat näyttää tosi hyviltä, kyllä huomaa eron! Mä menin heti tutkimaan että mikä objektiivi mulla on (en oikein ole perillä näistä). ;) Mä ihastuin jouluna isän järkkärin lisäsalamaan, sillä tuli tosi hyvännäköisiä kuvia pimeässäkin. Ja sellainen onkin nyt ostos/haavelistalla. Tällä hetkellä en käytä käytännössä ollenkaan salamaa, koska mun mielestä sillä tulee vaan tosi kovan näköiset ja tylsät kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa että muutos näkyy muidenkin silmiin :) Mulla on ihan sama juttu tuon salaman kanssa: olen ottanut tällä kameralla ehkä kaksi testikuvaa salaman kanssa, mutta muuten en käytä sitä ikinä. Lisäsalama on myös mun ostoslistalla, mutta en oikein osaa päättää onko se tärkeämpi hankinta kuin pari uutta objektiivia; vaikka tämä uusi on hyvä ja soveltuu erinomaisesti suurimpaan osaan näistä blogikuvista, niin tiedän tarvitsevani vielä ainakin kaksi muutakin objektiivia, jotta minulla on edes jonkinlainen setti kaikenlaisten kuvien ottamiseen. Ja sitten kun mulla on ne, niin luultavasti keksin taas viisi uutta jotka ihan välttämättä tarvitsen;) Tämä taitaa olla sellainen loputon suo... Vaikka siis aivan pihalla kaiken tämän keskellä olen itsekin.

      Poista

Kiitos kun jätit kommentin:)!