keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Something new...

Tänään vuorossa on kuva-arvoitus. Vinkkasin jokunen aika sitten saaneeni pari piiiitkään haaveilemaani juttua 30 -vuotissynttärilahjaksi. Itse asiassa toteutuneita haaveita oli lopulta kolme, jotka kaikki piti tilata ja joista kaksi ensimmäistä on nyt saapunut. Ensimmäisenä esittelyyn saapuu....

IMG_7832

Mistähän on kyse..? Olen haaveillut uudesta sellaisesta jo useita vuosia ja vaikka vanha on hajonnut käsiin (eikä uusia osia siihen ole ollut saatavilla) niin sitkeästi päätin että en osta uutta "välimallia", vaan seuraava on tämä kuvassa komeileva. Kirjoittelin himotuksestani muuten melkein ensi töikseni blogin perustamisen jälkeen, teksti täällä. Parempia kuvia tulossa kyllä myöhemmin :)

Muutenkin olen sellainen, että jos isken silmäni johonkin, olen valmis odottamaan kärsivällisesti kauankin. Kuten olen aiemminkin tainnut mainita, tavoitteeseen päästyäni en myöskään kovin helpolla kyllästy. Nytkin siis oletan saaneeni kumppanin loppuelämäkseni.

Niin että kaikki varmaan jo ratkaisivat arvoituksen ja keksivät mistä on kyse ;) Oi vitsi miten iloiseksi voi ihminen tavarasta tulla. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätit kommentin:)!