perjantai 7. kesäkuuta 2013

Asuinspis huomista varten

Vielä asuinspiraatiota Jenkeistä: jokunen aika sitten löysin ihanaan Pink Peonies -blogiin, josta tämä inspiskuvakin on napattu.

PinkPeonies6.6.

Kuva: http://www.thepinkpeonies.com/2013/06/red.html

Tykkään asusta muutenkin tosi paljon, mutta lisäksi suunnittelen hiukan samaa henkeä olevaa kokonaisuutta itselleni huomiseen työtilaisuuteen. Tilaisuus on hankala, sillä koen että kaikki mahdolliset kynähame/kotelomekkotyyppiset ratkaisut ovat tällä kertaa liian virallisia, mutta toisaalta joudun olemaan esillä ja tilaisuus on hiukan juhlavampi, joten vähän haluaisin panostaa. Lisähaasteita tuo se, että olen kirjaimellisesti liikkeellä koko päivän ennen tilaisuutta. Asun pitää siis olla mukava päällä, jotta siinä jaksaa koko päivän ja pystyy tekemään (myös kevyesti fyysisiä) asioita, sen pitää olla siisti, mutta se ei saa olla kuitenkaan varsinaisesti "virallinen". Ja ainiin: ilta päättyy sellaiseen paikkaan, jossa on maapohjan vuoksi tosi hankala kävellä koroilla. *Huokaus*

Tällaisissa tilanteissa luotan usein siisteihin farkkuihin (ei tarvitse olla tummat tai täysin ilman kulutuksia, mutta ei myöskään noin revityt kuin kuvassa), mukaviin ja tukeviin korkoihin sekä bleiseriin. Bleiseri on varmasti huomennakin sisätiloissa liikaa, joten sen alle puen siistiin hihattoman puseron. Neutraalit värit tuovat arvokkuutta, joten taidan luottaa jälleen mustaan vaaleiden farkkujen kaverina. Hiukan normaalisti mukana raahaamaani Bayswateria pienempi laukku tuo myös juhlavuutta, vaikka pelkällä clutchilla en pärjääkään koko päivää -ja tarvitsen välillä käteni vapaaksi. Ainakin täytyy ottaa erillinen "tarvikelaukku" lisäksi mukaan. 

Onko kellään muulla ikinä tällaisia asuongelmia? Ja jos, niin miten ratkaisit tilanteen?

Kamerajalustan pitäisi olla vielä täällä vanhalla kämpällä, katsotaan löytyykö se jostain kasasta. Jos löytyy, niin yritän ehtiä nappaamaan asukuvan ennen kuin lähden kiitämään :) Mutta nyt nukkumaan, jotta ehdin aamulla kaiken suunnittelemani ennen lähtöä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätit kommentin:)!