torstai 2. elokuuta 2012

Salaateista

Eilisessä postauksessa viittasin tekemääni herkkusalaattiin ja siitä sainkin idean jakaa täällä lempparisalaattieni ohjeet. Tykkään salaateista ympäri vuoden, mutta kuten jo joskus alkukeväästä mainitsin, erityisesti keväällä ja kesällä kun ainekset ovat niin ihanan raikkaita ja tuoreita. Useimmiten teen salaattia fiiliksen mukaan (vaikkakin aika samalla kaavalla), mutta lisäksi minulla on kaksi salaattilempparia, jotka teen reseptillä (lähinnä kastikeohjeen vuoksi). Käytän aina täysrasvaisia juustoja, mutta valmiita salaattikastikkeita en nykyään käytä oikeastaan ollenkaan, vaan teen kastikkeet itse (simppeleimmillään loraus oliiviöljyä ja balsamicoa, sekä ripaus mustapippuria). Salaatti ei siis minulle ole mitään laihdutusruokaa, vaan herkkua, josta oikeasti tykkään. Lisäksi se on helppo tapa saada riittävästi kasviksia: tykkään niistä todella paljon, mutta olen jotenkin huono syömään niitä pelkästään. Siksikin olen viime vuosina alkanut tekemään enemmän salaatteja itse.

"Perussalaattiini" kuuluu yleensä peruspohja: jäävuorisalaatti, tomaatti, kurkku, mahdollisesti paprika ja lisäksi jotain juustoa. Lisäksi rucolaa tuomaan extramakua (pelkkä rucola on omaan makuuni liian voimakas, mutta toimii erinomaisesti salaattimixissä) ja/tai pähkinöitä, siemeniä sekä crutonkeja. Pähkinöistä pyrin aina valitsemaan suolattomat ja muutenkin käsittelemättömät pähkinät, jolloin ne ovat herkullisen lisäksi terveellisiäkin. 

Perussalaatti parin viikon takaa. Juustona tämänhetkinen lempparini: Apetinan lasipurkissa (!) oleva (yrtti?)marinoitu salaattijuusto. Osan öljymarinadista käytän salaatin kastikkeeksi: niin helppoa, niin hyvää. Pinjansiemeniä, cashew pähkinöitä (parasta!) ja crutonkeja.

Juustoista: jos joskus tuntuu että sittenkin kaipaan jotain kevyempää, vaihdan raejuustoon (uusi suosikki on paprikamaustettu). Vähärasvaisempia juustoja pyrin muuten välttämään, koska ne eivät vain mielestäni maistu hyviltä, mutta salaattijuustoa käytän kyllä. Tiedän että nyt "pitäisi" nyrpistellä ja liputtaa AIDON fetan puolesta, mutta minä kyllä tykkään molemmista.

Tätä salaattia syötiin pihvin kaverina. Nams.

Sitten niihin ohjeella tehtyihin salaatteihin. Näissä molemmissa taika piilee kastikkeessa, muuten ainekset ovat aika simppelit.

Ensimmäisenä Mozzarella-katkarapusalaatti, jonka ohjeen löysin Pirkka-lehdestä jo vuonna 2007. Ohje kokonaisuudessaan löytyy myös netistä, täältä.


Tämän suussa sulavan salaatin salaisuus on öljypohjaisessa yrttikastikkeessa, jolla ravut ja mozzarella marinoidaan ennen salaattiin lisäämistä. Lisukkeena tämän kanssa syötiin yksinkertaisesti Ullan pakarin herkkuleipää. Mmmm...

Välimerellisen salami-pastasalaatin ohjeen löysin netistä googlettamalla, kun etsin pastasalaatin ohjetta muistaakseni tupareitamme varten. Käytän salaatissa pastaa melko harvoin (enkä koskaan riisiä, couscousia tmv), mutta tupareihin halusimme tehdä kunnolla ruokaisan salaatin, joten kaipasin inspiraatiota. Löysin herkun, jota nimitetään salaatiksi varmaan lähinnä, koska se on kylmä ;) Tässä "salaatissa" ei nimittäin ole ollenkaan salaattia, ainoastaan basilikaa. 

Ohje täällä.

Tässäkin herkussa kastike on maun ytimessä: salaatin aineksina mm. öljy, sinappi, oregano ja valkosipuli.  Kastikkeeseen tulee öljyä paljon, jonka lisäksi salaatissa on mm. salamia (tai metwurstia, jolla tällä kertaa korvasimme salamin). Mikään varsinainen laihduttajan herkku ei tämäkään siis ole, vaan vertautuu varmaan lähinnä pasta-annokseen energiasisällöltään. Mutta niiin hyvää. Lisäksi tätä on helppo tehdä isompikin määrä esim. juuri juhliin tarjolle ja tämän on tarkoituskin maustua kylmässä ennen tarjoilua väh. 30 min, joten salaatin voi myös helposti tehdä etukäteen valmiiksi. 

Omasta mielestäni tämä on enemmän "talvisalaatti", koska maku ei ole erityisen raikas. Mies kuitenkin on aivan rakastunut tähän salaattiin ja halusi siis syödä sitä tällä viikolla. Tein salaattia sitten eilen ja onneksi sitä jäi vielä tällekin päivälle, koska tätä postausta tehdessä tulee kauhea nälkä. Slurps, taidanpa tästä painua jääkaapille ;)

Minkälaisia salaatteja sinä harrastat? Vai syötkö/teetkö salaatteja?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätit kommentin:)!