sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Blogini seuraaminen

Huhhuijaa! Synttärit juhlittiin eilen pidemmän kaavan mukaan ja oli aivan ihanat pippalot. Kiitos kaikille juhliin osallistuneille :) Sain ihan hirvittävän paljon kaikkia ihania lahjoja ja söin aivan liikaa herkkuja, nauroin ja nautin kun (lähes) kaikki itselleni tärkeät ihmiset oli saatu kerrankin saman katon alle.

Tämä päivä onkin sitten mennyt lepäillessä ja jälkiä siivotessa. Katsotaan saisinko huomiseksi jo jotain kuvareportaasia aikaiseksi. Nyt tulinkin vain pikaisesti muistuttamaan kaikkia blogiani Google Readerin kautta lukevia siitä, että kyseinen palvelu lopettaa toimintansa huomenna 1.7. Blogiani voi siis jatkossa(kin) seurata kätevästi esimerkiksi Bloglovinin kautta:

Follow on Bloglovin

Itsekin käytän bloglovinia kaikkien blogien seuraamiseen ja se toimii minusta vallan mainiosti. Sivupalkista löytyy linkki myös blogilistalle.

Kommenttiboksiin saa myös vinkata jos blogini puuttuu jostain käyttämästäsi palvelusta, voin ilman muuta lisätä sen sinne.

Lokoisaa sunnuntai-illan jatkoa ja kivaa uutta viikkoa kaikille :)!

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Viime aikoina...

lately1
...olen ehtinyt nautistekelemaan sohvalla ja aloittamaan vihdoinkin Sofi Oksasen uusimman (sekä suunnittelemaan tarjoiluja, uteliaimmat havaitsevat lehdenkulman alla ;)). Nauttimaan lasillisen viiniä ja hyviä grilliruokia: bataatit olivat uusi ja herkullinen tuttavuus. Ihastelemaan maisemia kävelylenkin varrella ja ihmettelemään koirien nukkuma-asentoja.


lately2
....on käyty Ikeassa, jossa pitää aina myös syödä lihapullia. Nautiskeltu saunan jälkeen omassa pihassa.

lately3
...on nautittu vielä vähän lisää helteestä omalla pihalla kera vieraiden. Nähty kummipoikaa. Ja syöty uusia perunoita ja silliä. Käyty putsaamassa anopin piha pioneista. Ja pysähdytty haistelemaan kukkasia matkan varrella.

lately4
...on koristeltu koti ja aloitettu synttärien juhlinta sukulaisten kanssa.

Huomenna starttaavat varsinaiset synttäribileet, lisää kuvia ja tunnelmia siis tiedossa. Nyt pitää vielä mennä tekemään esivalmisteluja tarjoiluja varten. Vähän jänskättää että millainen paniikki vielä ehtii iskeä ennen vieraiden saapumista ;)

Mitä mahtavinta viikonloppua kaikille, meillä juhlat jatkuvat :)

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Ikea -päivän asu

Sunnuntaina teimme vielä viimeiset hankinnat uutta kotia varten ja matkasimme Ikeaan. Päälle valikoitui alesta löytynyt Lindexin mekko. Se oli juuri niin ihana kuin olin ajatellutkin ja juuri täydellinen haastaviin kesäisiin shoppailuolosuhteisiin kun ilma on kuuma, mutta ilmastointi tekee liikkeistä suorastaan kylmiä.

IMG_8021

mekko/Lindex, ballerinat/Aldo, laukku/Mulberry

IMG_8028

korvakorut/Marc by Marc Jacobs, rannekoru/Gorjana, kello/Rado

Valaistusolosuhteet ovat jälleen vähän kehnot, pahoitteluni. Vastavaloon kuvaaminen on muutenkin hankalaa, enkä ehtinyt kauheasti säätelemään: otin kuvat reissun jälkeen, ennen kuin meille saapui vieraita istumaan iltaa. Minun pitää muutenkin etsiä uusi kuvauspaikka, sillä juuri tuohon missä seison, ilmestyy vielä ennen perjantaita ruokailuryhmä. Harmi, ollaan melkein totuttu yhteen tyhjään tilaan kotona ;)

IMG_8046

Reissu oli erittäin onnistunut ja löysimme kaiken haluamamme. Oi että, olen tänään vain kulkenut ympäriinsä ihailemassa meidän kaunista kotia :) Viikonlopuksi pitää siivota kaikki paikat putipuhtaaksi joka tapauksessa, joten otan samalla kuvia tännekin. Tai ainakin yritän parhaani saada jotain aikaan: tällä hetkellä minulla ei oikein ole hyvää objektiivia kotikuvaukseen. 

Ihan ilman kommelluksia ei reissusta selvitty. Tiedätkö sen tunteen, kun olet pari tuntia kiertänyt ympäri Ikeaa. Pähkäillyt eri vaihtoehtojen välillä, tehnyt päätöksiä, kirjannut tiedot siihen pieneen paperinpalaan ja kerännyt kärryn täyteen pikkutavaraa. Viimein alkaa varasto. Otat sen isomman kärryn ja valmistaudut etsimään varsinaiset huonekalut hyllyistä. Aika helpottunut olo, kohta ollaan jo kassalla. Ja sitten... et löydäkään sitä pientä lappua, johon on merkattu hyllypaikat! ARGH! Voin kertoa että pieni epätoivo meinasi iskeä kun tajusin pudottaneeni sen lapun. Ei auttanut muu kuin juosta koko Ikea uudelleen läpi... *puuh* No, siitäkin selvittiin ja nyt olen tyytyväinen, kun kaikki on paikoillaan. Oikeastaan näyttää vieläkin paremmalta täällä kuin liikkeen mallisisustuksissa :)

Pari päivää enää synttäripippaloihin, olen ihan intona! Siitä on tosi kauan, kun viimeksi olen järjestänyt ihan kunnolla isot juhlat ja saanut kaikki rakkaat ihmiset yhteen paikkaan samaan aikaan. Oikeastaan viimeksi varmaan meidän häissä kolme vuotta sitten. Juhlien järjestäminen on kivaa ja tälläkin kertaa kieltäydyn ottamasta pahaa stressiä aiheesta. Mutta hyväää stressiä ja innostusta riittää sitäkin enemmän:) Kaikki sormet ja varpaat ristissä että olisi hyvä ilma, olisi NIIIN kiva pystyä olemaan ulkona...

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Style Icon:Gwyneth Paltrow

Edellisestä tyyli-ikonista onkin vierähtänyt hetki. Tällä(kin) kertaa inspiraatio iski Purse Blog -blogin The many bags of - sarjaa selaillessani, kun näin pitkästä aikaa koonnin vanhan suosikkini laukuista -ja asuista samalla. Olen nimittäin aina tykännyt Gwynethin tyylistä: niin simppeliä, niin tylikästä ja väripalettikin ihan kuin omasta kaapistani ;)

Gwyneth1
Kaikki kuvat: http://www.purseblog.com/celebrities/the-many-bags-of-gwyneth-paltrow.html

Kerron nyt suuren, ja näin bloggaajalle jopa hiukan nololta tuntuvan, salaisuuden: en ole Chanelin laukkujen fani. Edes nuo perinteiset flap bag -mallit, joiden perään jokainen bloggaaja tuntuu kuolaavan, eivät saa sydäntäni tykyttämään. Tuo ensimmäisen kuvan mini-Chanel näyttää kuitenkin mielestäni poikkeuksellisen hyvältä. Ja uskon sen johtuvan Gwynethin säteilystä: minusta kuva on epätäydellisyydessään aivan mielettömän ihana! Jos Chanelit eivät iske, niin Givenchy sen sijaan on viime aikoina osunut maaliin useammankin kerran. Antigonaa olen muutaman kerran aiemmin ihastellut täällä bloginkin puolella ja keskimmäisen kuvan asussa ovat mielestäni kaikki palaset kohdillaan. I-H-A-N-A. 

Gwyneth2

Täydessä tällingissä on uskoakseni jopa helpohko näyttää tosi hyvältä: etenkin jos on julkkis ja usean ihmisen tiimi tekemässä tyyliä ja puunaamassa joka kulmaa kamerakelpoiseksi. Eivät siinä julkkiksetkaan silti aina onnistu. Gwyneth on minusta flawless tuossa ensimmäisessä kuvassa. Mutta eniten on minusta haastetta siinä, että näyttäisi aina noin hyvältä kuin Gwyneth -arjessakin. 

Gwyneth3
Tässä kollaasissa kaikki kuvat eivät ole täysosumia, mutta asut mielestäni ovat. Casual Chic -that's her.

Näyttelijänä Gwynethistä en ainakaan itse ole kuullut hetkeen, mutta tyyli-idolini hän on edelleen. Gwyneth oli etenkin minimalismin kuningatar, mutta minusta hänen tyylinsä kantaa yhä, hiukan rennommaksi päivittyneenä vain. Muistaako mukaan muu Gwynethiä?

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Kesäisiä asuja

Tässä vielä muutama inspiskuva viime viikoilta muiden bloggaajien tonteilta: lähinnä siksi että viime aikoina olen enemmän inspiroitunut muiden pukeutumisesta kuin pukeutunut itse. Oma pukeutuminen koostuu tällä hetkellä useimmiten musta toppi + collarit (säästä riippuen pidemmillä tai lyhyemmillä lahkeilla) -linjasta, sillä päivät ovat kuluneet vielä tavaroiden purku- ja siivoushommissa. Nyt tosin alkaa olla melko valmista: huomenna tehdään Ikea -reissu, jonka jälkeen loputkin romppeet on mahdollista saada paikoilleen. Myös projekti "ruokailuryhmän tuunaus" alkaa olla loppusuoralla. Eipä silti, viikonlopun juhliin mennessä saakin olla valmista.

DID10.6.

Kuva: http://www.damselindior.com/2013/06/sweet-home-chicago-2/

Ensimmäisenä, edellisen inspispostauksen tavoin, tämänhetkinen supersuosikkini Damsel in Diorin Jacey. Täydellinen yhdistelmä rentoa ja tyylikästä.

IL17.6.'

Kuva: http://www.theivorylane.com/2013/06/the-perfect-tee.html

Tässä asussa huomioni kiinnittyi ennen kaikkea värien käyttöön ja tuohon makeaan siniseen clutchiin. Esimerkiksi tuollaisista kengistä en mitenkään erityisesti tykkää, mutta kokonaisuus kuitenkin toimii. Värien lisäksi mittasuhteet ovat kivat ja pidän hieman A -linjaisesta hameen mallistakin paljon.


IL14.6.


Saman bloggaajan toinen ihana kokonaisuus. Ivory Lane on itselleni melko uusi blogituttavuus, johon törmäsin jossain lukemassani blogissa. Olen kovasti inspiroitunut bloggaaja Emilyn tyylistä viime aikoina.

CC17.6.

Kuva: http://cupcakesandcashmere.com/red-stripe/

Cupcakes and Cashmere -blogin Emily. Tätä kuvaa minun piti katsoa muutamaan kertaan ennenkuin kykenin päätäämään tykkäänkö vai en. Päädyin siihen, että tykkään kovasti. Vähän erilainen kuin raitamekot yleensä.

LP20.6.

Kuva: http://www.lovely-pepa.com/2013/06/another-green-shirt/

Lopuksi vielä astetta edgymmissä tunnelmissa kulkeva Lovely Pepa -blogin Alexandra. Minusta tässä kuvassa on kivaa asennetta. Ja tietysti look kohdillaan. Jotenkin sellainen loppukesän tunnelma tosin, vaikka kesä onkin nyt vasta aluillaan. Pitäisi varmaan opetella käyttämään tuota silmän sisärajausta, tekee upean terävän katseen. 

Tällaisia tällä kertaa. Täällä jatkuu juhannuksen vietto: ensi viikolla saan toivon mukaan kuvaussopen pystytettyä jonnekin ja muutama kotoa poistumista vaativa menokin on tiedossa, joten on syytä miettiä pukeutumistakin taas hiukan. Yritän saada niitä kuvia.

Ja tietysti juhlasuunnitelmia on mielessä: sekä tarjoilujen että koristelujen suhteen on vielä hiukan pohdittavaa. Ihan pelkällä kakulla ja skumpalla ei koko päivää pärjää, vaikka melkein kyllä ;)

Lokoisaa kesäpäivän jatkoa!

perjantai 21. kesäkuuta 2013

Juhannuksenaloitustunnelmia

Meillä on suunnitelmissa viettää juhannusta täällä kotona. Muutamakin mökkikutsu on saatu, mutta päätettiin vain rentoilla ja olla lähtemättä minnekään: lupaa kysyneille tosin on annettu vierailuoikeus meidän luona ;) On ollut sellaista haipakkaa viimeinen kuukausi, että tekee hyvää olla vähän paikoillaankin ennen ensi viikonlopun isoja bileitä (mun synttärit/ meidän tuparit/ mun opintojen loppuminen/ kesä/ mitänäitänyton juhlat!).

IMG_7959
Tänään on hoidettu vähän asioita, ostettu kauppa tyhjäksi herkuista, tehty hiukan juhannussiivoa ja aloiteltu juhannuksen viettoa meidän pienen perheen kesken. Mies toi työmatkalta kesän ekat mansikat, oi nam! (Ekat vasta nyt, koska vain suomalaiset kelpaavat. Olen aina silloin tällöin kokeillut aiemmin ilmestyviä muunmaalaisia, mutta ne ovat aina suuri pettymys: makeudeltaan kotimaisia ei vaan voita mikään. Minun mielestäni.)

IMG_7962
Heiheeei, älä edes kuvittele lopettavasti rapsutusta!

IMG_8013
Karvavauva ei ihan tajua olevansa hiukan perinteistä sylikoiraa isompi... meidän oma minijääkarhu <3

IMG_7990
Ilta-aurinkoa kotipihalla.

IMG_7993
Mä en nyt tiedä mikä tämän puskan nimi on (se iso tuossa ylemmässä kuvassa), mutta kukat on kauniit kuitenkin. Pitänee pyytää äiti tai mummo pitämään jotain luentoa näistä pihan kasveista ;) Itse tunnistan juuri ja juuri suunnilleen lupiinin ja omenapuun...

IMG_8006
Grillimenu oli tänään varsin yksinkertainen ja perinteinen, tosin taisi olla meille kauden ekat makkarat.  Grillattu maissi on niiiiiiin hyvää: vähän voita päälle ja mmmmmm..... kiilaa melkeinpä parhaaksi kesäherkuksi heti mansikan jälkeen. Voisi näitä tietysti tehdä uunissakin, mutta eipä tule koskaan tehtyä. Tänään grillatut oli esikeitettyjä, mutta tuoreet maissit on vielä parempia. Niitäkin ostettiin pari juhannusherkuksi. Slurps.

IMG_7996
Hei äiskä hei, mä oon täällä ikkunan väärällä puolella! (*huoh* ja nuo ikkunat siis pestiin pari viikkoa sitten...)

IMG_7986

Siitä lupiinista puheen ollen ;) Olkoon vaan rikkakasvi, mutta minusta ne on kyllä kauniita. Näitä löytyy pihasta eri värejä.

IMG_8015
Näissä tunnelmissa alkaa meidän juhannus. Mitä suunnitelmia teillä muilla?

Toivottavasti tiedossa on rentoa menoa, oli se sitten maalla tai kaupungissa :) Hauskaa juhannusta siis!

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Stripes Ahoy and Summery Stuff

Aiaiai mikä ihana kesäpäivä taas tänään: kävin hammaslääkärissä (yök, mutta hengissä ollaan...), puuhailin hiukan lisää tavaroita paikoilleen, jonka jälkeen otin ensimmäiset torkut omassa pihassa! Oi autuutta :) Narulla hiljakseen heiluvat pyykit tuoksuvat kesältä.... Ahhh. Ei oikein vieläkään tajua että täältä ei nyt enää tarvitse lähteä minnekään, vaan että me asutaan täällä.

IMG_7888
Lupasin kuvia tekemistäni alelöydöistä ja kuvasinkin aarteeni ulkona :) Katselin alerekkejä raidat mielessäni, haussa oli mekko. Jotenkin siinä kuitenkin kävi niin, että ennen mekkoa mukaan tarttui Stockalta Tommy Hilfigerin rento raitapaita. 

IMG_7904
Mekko löytyi kuitenkin heti toisesta pysähdyspaikasta, eli Lindexiltä Holly&Whyte -mallistosta. Puuvillaneulosta oleva mekko on hiukan siistimpi kuin ihan pelkkä trikooversio ja pituuttakin on tarpeeksi minun makuuni -tykkään ihan hurjasti :)

IMG_7915
Meillä grillataan nykyään oikeastaan joka päivä. Tai siis mies grillaa... tänään se kyllä uhkaili, että pakko-opettaa minutkin hommaan juhannuksena. Saas nähdä... Tänään kuitenkin sain vielä miehen grillaaman hampparin. Nams. Palan painikkeeksi kotona tehtyä Ginger Ale -limsaa. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan makua, jos jonkun muunkin kotoa löytyy Soda Stream. Ihan meidän lempparia :)

Nyt on maha pullollaan ja pitäisi vielä jaksaa hiukan liikuttaa koiria. Onneksi näissä lämpötiloissa koiratkaan ei jaksa kovin pitkälle, vaikka pidemmät lenkit tehdäänkin kesällä ihan tarkoituksella aika myöhään illalla, jotta olisi edes vähän viileämpää.

IMG_7882
Viimeiset ale -löydöt koostuvat yhdestä tarpeellisesta hankinnasta (Sally Hansenin Diamond Flash -pikakuivattaja/päällyslakkaa on nyt kulunut pullollinen ja minusta hinta/laatusuhde on erinomainen) ja yhdestä ihanuudesta: Chanelin Ombre Essentielle -luomiväri sävyssä 93 Complice. Sävy on juuri sellainen helppo väri, jota itse käytän jokapäiväisessä meikissä (jos jaksan arkena silmämeikkiä laittaa): neutraali beige pienellä kimalluksella. Pieni kimallus avaa ja virkistää mielestäni katsetta tosi kivasti ja vaikka väri ei ole voimakas, tekee ilmeestä heti huolitellumman. Vielä en ole ehtinyt testata, mutta innolla testailen myös sen vuoksi, että Chanelin luomivärien laatua on kehuttu kovasti - itselleni tämä on ensimmäinen luomivärikokeilu merkiltä.

Sellaisia juttuja tänään. Nyt vielä lenkille nappaamaan illan viimeiset auringonsäteet ennen kuin voin hyvällä omallatunnolla uppoutua tallentamaani Beck -uusintaan :) 

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Wanted: Sandals

Tarkoitukseni oli tehdä laajempikin alehimotuspostaus, mutta kävi niin hassusti että yhtä lukuunottamatta löysin jo ne pari juttua mitä alesta olin ajatellutkin katsoa. Oho. Kaupat olivatkin aloittaneet alet jo pari viikkoa ennen juhannusta. Vielä tekisi mieleni kuitenkin uusia sandaaleja.

LP16.6.

Kuvat: http://www.lovely-pepa.com/2013/06/brazilian-colors/

Paitsi että yllä oleva Alexandran asu on muutenkin aika ihana (ei sillä että itse osaisin ikinä pukeutua noin värikkäästi...), hänellä on myös jalassaan juuri sellaiset sandaalit joita itsekin himoitsen.

LP3
Matalat ja rennot, mutta kuitenkin sellaiset, joissa on "sitä jotain". Mieluiten jossain neutraalissa värissä. Nämä sandaalit ovat bloggaajan itse suunnittelemasta mallistosta, mutta koska minun pitää aina saada sovittaa kenkiä, en voi ruveta tilailemaan. Hmmm. Onkohan kukaan nähnyt kuvaukseen sopivia missään..? Stockalla kokeilin Rachel Zoen tosi makean näköisiä versioita, mutta ne eivät vain mallinsa puolesta sopineet jalkaani. Harmi.

Niistä muista löydöistä tulossa postausta kunhan saan järjestettyä kuvausolosuhteet otollisiksi :) Onko sinulla jotain tiettyjä alehankintoja tähtäimessä, tai jo tehtyjä hyviä löytöjä..?

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Relaxed Outfit Inspo

Viime aikoina inspiskansiooni on kertynyt rentoja farkkuasuja.

DID7.6.

Kuva: http://www.damselindior.com/2013/06/lax-to-chi/

Raitaa ja vaaleaa farkkua skarpein höystein. Tähän asuun voisin itsekin pukeutua koska vain.

SS7.6.SusanCernek

Kuva: http://carolinesmode.com/stockholmstreetstyle/art/273984/susan_cernek/

Casual chic: punaiset yksityiskohdat raikastavat muuten kovin vaaleansinisen kokonaisuuden.

SS7.6.IsabelleHåwi

Kuva: http://carolinesmode.com/stockholmstreetstyle/art/274053/isabelle_hwi/

Rento farkkuasu: farkut ja valkoinen T-paita toimii aina, mutta asusteet tekevät tämänkin kokonaisuuden.

Oih, tänään paistoi taas aurinko. Josko se saderintama pikkuhiljaa väistyisi..?

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Snaps from the Weekend

Viime viikon vietin vielä pääkaupunkiseudulla työasioissa.

keilaus
Perjantaina juhlittiin työporukan kesken kevään rankan työrupeaman päättymistä. Yhtä juhlaa tämä työnteko viime aikoina ;) Tällä kertaa oltiin rennoissa tunnelmissa: keilausta, pizzaa ja yhdessäoloa. Oli ihan superkiva ilta!

lauantai
Lauantaina oli viimeinen muuttopäivä: Ystäväpariskunta tuli käymään ja hakemaan meidän vanhat keittiökalusteet parvekkeelleen. Ehdimme kahvittelemaan hetken, ennen kuin palautimme avaimet vanhasta kämpästä ja lähdimme viimeinen muuttokuorma kyydissämme kohti maaseutua ja uutta kotia. 

Kotona pieni déjà vu -ilmiö: meillä on ennenkin näyttänyt tältä. Ja enkö juuri ennen työkeikalle lähtemistä siivonnut nuo laatikot tuosta olohuoneen lattialta..? Vanhassa kodissa piti olla enää ihan vähän jotain sälää... *huokaus* No, tässä kaatosateessa ei paljon muuta tekemistä olisikaan kuin purkaa muuttolaatikoita ;) 

Onnelliset, mutta hiukan haikeat fiilikset: tästä lähtien pääkaupunkiseudulle mennään enää käymään, ei kotiin. Mutta uusi koti on ihana ja lähinnä olen iloinen siitä, että ihan hetkeen täältä ei tarvitse lähteä yhtään minnekään :)

torstai 13. kesäkuuta 2013

Haaveista totta osa 2

Toinen itselle synttärilahjaksi toteuttamani haave oli yksi projekti, joka on majaillut pöytälaatikossani jo muutaman vuoden ajan.  Toteuttamiseen sain sykäyksen taannoisesta vierailustani Second Chancen ja Kokorun Pop Up -kauppassa, jonka seurauksena luonnollisesti tutustuin yritysten nettisivuihin. Minulla oli nimittäin kaksi perheessäni kulkenutta vihkisormusta odottamassa ideaa siitä, minkälaisen korun niistä muokkaisi omaan käyttöön. Kokorun nettisivuilta löysin kuvan Annen tekemästä, vanhoista sormuksista muokatusta kauniista uniikki -korusta ja mietin, että jotain vastaavaa voisi omistanikin hahmotella. Vierailin Annen luona Napa & Pajassa muutamaan otteeseen -viimeisen kerran tällä viikolla, kun kävin noutamassa korun kotiin.

IMG_7767

Eerikinkadulla sijaitseva Napa & Paja on suloinen liike, jossa korupajan ja -kaupan lisäksi on kirjakauppa.

Napa & Paja
Annen korujen (oikealla ylhäällä Mieli -mallistoa) lisäksi myynnissä on myös kahden muun korusepän töitä.

IMG_7771
Ihastuin erityisesti Salla Silvosen Bird of Passage -merkin Origami -kokoelman paperilaivoihin sekä Sormu -korvakoruihin (ylemmässä kuvassa alaoikealla).

IMG_7797
Kirjakaupan puolta.

paja

Liikkeen takaosassa sijaitsevassa pajassa oli tiivis tunnelma ja tekemisen meininki. Oikealla on korujen kiillotuspiste: kuulemma homma jota kaikki kolme inhoavat, joten piste on sekä piilotettu kaappiin että tehty mahdollisimman kauniiksi.

IMG_7789

Anne.

IMG_7798
Lopputulos. Johon olen todella tyytyväinen!

riipus
Kuva: Kokoru

Korussa on siis kaksi kultaista sormusta (joista toisessa pieni timantti) ja kultainen lukko, sekä aventuriini -kivistä tehty nauha. Korusta tuli ihana. Sillä on minulle suuri tunnearvo ja minusta Annen keksimä kivistä tehty nauha on tosi kiva: se tuo koruun rentoutta, joka tekee siitä juuri minun näköiseni. Kultaisessa ketjussa vaikutelma olisi eri. Lisäksi riipus on irrallinen, joten nauhan voi myöhemmin vaihtaa, jos siltä tuntuu.

Koru on ollut kaulassa jo kaksi päivää ja siitä on tullut minulle erittäin tärkeä. 

Yhteistyö Annen kanssa oli vaivatonta ja hänellä oli hyviä ideoita, kun omat loppuivat. Annelta on mahdollista tilata myös muita uniikkikoruja: kuvia esimerkiksi erittäin kauniista vihkisormuksista löytyy Kokorun nettisivuilta. Käykäähän kurkkaamassa.

Ja hei, huomenna on perjantai :)!

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Something new...

Tänään vuorossa on kuva-arvoitus. Vinkkasin jokunen aika sitten saaneeni pari piiiitkään haaveilemaani juttua 30 -vuotissynttärilahjaksi. Itse asiassa toteutuneita haaveita oli lopulta kolme, jotka kaikki piti tilata ja joista kaksi ensimmäistä on nyt saapunut. Ensimmäisenä esittelyyn saapuu....

IMG_7832

Mistähän on kyse..? Olen haaveillut uudesta sellaisesta jo useita vuosia ja vaikka vanha on hajonnut käsiin (eikä uusia osia siihen ole ollut saatavilla) niin sitkeästi päätin että en osta uutta "välimallia", vaan seuraava on tämä kuvassa komeileva. Kirjoittelin himotuksestani muuten melkein ensi töikseni blogin perustamisen jälkeen, teksti täällä. Parempia kuvia tulossa kyllä myöhemmin :)

Muutenkin olen sellainen, että jos isken silmäni johonkin, olen valmis odottamaan kärsivällisesti kauankin. Kuten olen aiemminkin tainnut mainita, tavoitteeseen päästyäni en myöskään kovin helpolla kyllästy. Nytkin siis oletan saaneeni kumppanin loppuelämäkseni.

Niin että kaikki varmaan jo ratkaisivat arvoituksen ja keksivät mistä on kyse ;) Oi vitsi miten iloiseksi voi ihminen tavarasta tulla. 

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Lempparituoksua pullosta

Yksi maailman parhaista tuoksuista on puhtaan pyykin tuoksu. Clean -merkki myy sitä tuoksua myös (eau de) parfyyminä.

IMG_7578
Cleanilla on monta vastaavalla idealla olevaa tuoksua, mutta minun tarkka tuoksunenäni rakastaa niistä tätä yhtä. Yksi niistä muista on nimenltään "Fresh laundry", mutta minusta puhdas pyykki tuoksuu kuitenkin juuri tältä: lämpimältä puuvillalta. 

Kävin lauantaina ennen maalle paluutani vielä Kicksissä, joka ilokseni myy edelleen isompaa 60 ml:n kokoa näistä Clean -tuoksuista; Sokoksesta ja Stockasta en hetkeen ole löytänyt kuin 30 ml:n kokoisessa pullossa, joka on sen verran pieni, että tuoksu loppuu ärsyttävän nopeasti. (Lisäksi klubitarjous -20% yhdestä tuoksusta osui sopivasti yhteen vanhan pullon pohjan uhkaavan lähestymisen kanssa...)

Clean on nyt parin vuoden ajan toiminut arkituoksunani: juhliin laitan usein jotain vähän vahvempaa. Olen tuoksujen suhteen superkranttu, enkä juuri vaihtele käyttämääni tuoksua. Aiemmin omistin yleensä vain yhden tuoksun (viimeksi Ralph Laurenin Romance), jota käytin arjesta juhlaan. Cleaniin tutustuttuani siitä tuli kuitenkin välittömästi arkituoksuni. Juhlissa minulla on nykyään useimmiten Diorin Miss Dior Chérie:tä, joka on melkeinpä Cleanin vastakohta -voimakas ja makeahko tuoksu, joka kuitenkin sopii juhlallisempiin tilaisuuksiin.

Minkälaisia tuoksusuosikkeja teiltä löytyy?

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Sunnuntain asut

Eilisen ristiäiset pidettiin ulkosalla.

IMG_7601
Pöydille oli tuotu ihania kesäkukkia.

IMG_7728

Sekä päivän päähenkilön että hänen äitinsä asut olivat Kainon käsialaa.

IMG_7600
Taivas oli hiukan harmaa, mutta onneksi ei ollut yhtä helteistä kuin viime viikkoina: ulkona oli oikein miellyttävä lämpötila. Ulkoristiäisissä en ole ennen ollutkaan, mutta konsepti toimi erittäin hyvin :)

IMG_7760

Minun päivän asuni, kärsimättömän miehen kuvaamana ;) Jalusta on vielä vanhalla kämpällä, joten viikon verran pitää improvisoida näiden asukuvien kanssa. Sitten pääsen taas itse säätämään.

hame/Mango, T-paita/Massimo Dutti, kengät, Pura Lopez, rannekoru/Aito Helsinki, Päivi Sohkanen

IMG_7747

Lähempää peilin kautta otettu kuva on hiukan suttuinen, mutta kankaiden tekstuurit erottuvat paremmin: pellavaa ja pitsiä siis.

Kivaa uutta viikkoa kaikille :)