perjantai 31. elokuuta 2012

Lady Gaga in Minna Parikka

Minun lisäkseni joku muukin tykästyi Minna Parikan ja Jani Leinosen yhteistyönä Amos Andersonin Boutique-näyttelyä varten suunnittelemiin hullunkurisiin pupu-kenkiin: Lady Gaga nimittäin! 

Terry Richardson postasi eilen kuvan noista kengistä Lady Gagan jalassa (ainakin oletettavasti;)). How cool is that?



Kuva: http://www.terrysdiary.com/post/30520310327/gift-from-little-monster-3

Costume.fi- sivuston mukaan noita kenkiä muuten tehtiin 25 paria, sen tiedon missasin täysin itse näyttelyssä käydessäni. Olin siis oikeassa: ei taitaisi varallisuus riittää noiden hankkimiseen, saati sitten että raaskisi niissä kopsutella ympäriinsä, sen verran limited edition. Tässähän tämä näyttelyn idea  oikeastaan konkretisoituukin mukavasti: voiko taiteeseen pukeutua? Ovatko nuo kengät nyt taideteos, vai "ainoastaan" limited edition kengät?

Oli miten oli, Lady Gagalle toki sopivat kuin nenä päähän ;)

Tänään on muuten pitkästä aikaa oikein kunnon TGIF fiilis. Olen saanut niin pitkän aikaa viettää niin lokoisaa elämää, että veronsa vie tällainen kaikenlainen puuhaminen;) Opiskelun lisäksi töitäkin pitäisi alkaa taas tehdä. Pitkän ja laiskan kesän jälkeen tuntuu tosin myös kivalta olla jälleen hiukan aktiivisempi ja tuottavampi yhteiskunnan jäsen :) Ja opiskelusta on muuten käynyt ilmi myös yksi, ennalta-arvaamatonkin hyöty: kuntoilu! Tänään aamulla herätessäni ihmettelin, että miksi pakaralihaksissa tuntuu kuin olisin urheillut. Salille en ole koko viikolla ehtinyt (tänään taas, jee!) ja koirien kanssakin on lenkkeilty ihan normaalilla kaavalla. Sitten välähti: uusi opiskelupaikkani sijaitsee ison mäen päällä ja tällä viikolla olen joka päivä noussut luultavasti satoja rappusia parikin kertaa päivässä luennolle. Että ei opiskelu aina vaadi pelkkiä istumalihaksia ;)

Rentouttavaa viikonloppua ruudun sillekin puolen!

torstai 30. elokuuta 2012

Fall Shopping Part III

Huh, essee palautettu ajoissa. Tällä viikolla olen totutellut aivan liian aikaisiin herätyksiin, joten en ole ehtinyt edes ajattelemaan asukuvien ottamista. Lupaan ryhdistäytyä asian kanssa ensi viikolla, koska inspiraatiota ja ideoita kyllä riittäisi :) Ehdin kuitenkin vihdoin ja viimein kuvailemaan uudet ostokseni päivänvalossa.

Kävimme ystäväni kanssa viime perjantaina museovierailun päätteeksi hiukan shoppailemassa. Tai siis: minun piti lähteä vain seuraksi. Ja senhän sitten arvaa miten siinä kävi ;)

H&M:ltä mukaan lähti muutama asuste.



Näitä korviksia olin ihaillut jo muutaman kerran aiemminkin, mutta nyt en enää voinut jättää niitä kauppaan.



Tämän näyttävän kaulakorun avulla saan hiukan lisää tuota metsänvihreää syksyn asuihin.



Nämä korvikset nappasin mukaan aivan hetken mielijohteesta. Jaa-a, mahtaakohan tämä olla se kuuluisa virheostos..? Onneksi eivät olleet kalliit.



Rusetit houkuttelivat edelleen, joten tässä "sitä jotain" ponnariin :) (Oho, pitääpä pyyhkiä pölyt tuosta vitriinistä...)

Ihastuin collegepaita-asuun upean Madeleinen päällä ja kun Zarassa törmäsin tähän aivan syötävän suloiseen tikrupaitaan, en millään voinut ohittaa sitä:) Vähän rypyssä, en millään ehtinyt silittää....



Musta pellavainen pitsipaita toimii kaiken kanssa, myös Zarasta.



Kaikkein tarpeellisimman hankinnan tein kuitenkin tällä viikolla: maanantaina huomasin Partioaitan mainoksen Retkipäivistä ja alennuksista, joten rynnin heti iltapäivällä paikalle. Ja sain kuin sainkin itselleni uuden sateenpitävän ulkoilupuvun! Kallishan se oli edelleen, mutta sain kuitenkin hyvän alennuksen. Olen kuullut Haglöfsin puvuista pääosin hyvää, vaikkakin yhden myös todella huonon kokemuksen tiedän. Toivottavasti minulle osuu hyvä puku :) Tämä on kierrätysmateriaalia, mikä on plussaa myös. Miinusta heijastimien puutteesta- ei yhden yhtä koko puvussa! Pitää muistaa ripustella niitä valmiiksi, koska iltaisin on jo yllättävän pimeää.



Nyt saa syyssateet tulla, I am prepared! Melkein toivon sadetta, että pääsisin testaamaan pukua ;)

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Don't I Ever Learn...?

Pikaiset terveiset vain täältä esseesulkeisista...


Äkkiseltään voisi kuvitella oppivansa jotakin myös opiskelemisesta kun sitä tekee riittävän kauan. Sitä taustaa vasten on vaikea kuvitella, että tällä viikolla alkoi 10. opiskeluvuoteni korkeakoulussa (joo, on tässä tullut vähän muutakin tehtyä kuin opiskeltua aina välillä...) - ja silti mä olen TAAS tässä: siis kirjoittamassa esseetä viimeisenä yönä ennen kuin dl laukeaa huomenna. Mä TIEDÄN kuinka typerää tämä on. Ja silti  sama juttu joka ikinen kerta. 

Jotenkin en usko että mulla on enää toivoa. Mutta tällä esseellä sen sijaan on, jos palaan heti sen pariin... Huomiseen siis, ellen kuukahda näppäimistölle ;)

maanantai 27. elokuuta 2012

Boutique

"Astu sisään uudenlaiseen ateljeehen
ja anna aistiesi täyttyä taiteen ja
muodin kohtaamisilla."

- näyttelyoppaan kannesta

Perjantaina olin ystäväni kanssa katsastamassa Amos Andersonin taidemuseon tuoreen "Boutique- Where Art Meets Fashion"- näyttelyn, jonka tekijätiimeihin kuuluvat: Paola Suhonen- Mikko Ijäs, Katja Tukiainen- Samu-Jussi Koski, Tero Puha- Teemu Muurimäki, Salla Salin- Timo Rissanen, Minna Parikka- Jani Leinonen, Heidi Lunabba- Tärähtäneet Ämmät, Mustonen & Co, Rauha Mäkilä- Juliana Harkki. Näyttelyn ideana on yhdistää muoti ja taide ja muuttaa museo "taiteen tavarataloksi, eräänlaiseksi shop-in-shopiksi, jossa kullakin projektilla on oma osastonsa. Boutique on myös kokonaistaideteos. Siinä yhdistyvät muodin ja taiteen lisäksi elävä kuva, tanssi ja musiikki." (lainaus nättelyoppaasta)

Kuvat kaapattu Amos Andersonin taidemuseon sivuilta.

Näyttely oli ehkä hiukan suppeampi kuin olimme kuvitelleet, mutta toisaalta siellä oli esillä upeita ja ajatuksia herättäviä töitä. Jani Leinosen kuvittamat Minna Parikan kengät (kollaasissa yläoikealla) olivat aivan hulvattomat ja edustivat näyttelyn leikkisää puolta. Muuten en kuvailisi töitä erityisen hilpeiksi: Paola Suhosen ja Mikko Ijäksen töissä oli unenomainen tunnelma ja Samu-Jussi Kosken vaatettamat Katja Tukiaisen hattaratytöt (keskellä alhaalla) kantavat nekin vakavaa sanomaa nyky-yhteiskunnasta. Suosikkejani näyttelyssä olivat Rauha Mäkilän ja Juliana Harkin häiritsevällä ja ahdistavallakin tavalla upean kauniit, valokuvaa ja maalausta yhdistelevät teokset (alarivin vasen ja oikea reuna) sekä aivan erityisesti Heidi Lunabban ja Tärähtäneiden ämmien "Cultural Dresscode"(vasen yläreuna). "Cultural Dresscode" kuvataan näyttelyoppaassa yhteisölliseksi taideprojektiksi, "joka paneutuu ihmisten tapaan erottautua ja rakentaa omaa identiteetiään suhteessa ympäristöönsä. Haastattelemalla ja valokuvaamalla eri henkilöitä taiteilijat porautuvat kysymykseen, miten pukeutuminen heijastaa ryhmäkuuluvuutta ja sosioekonomista asemaa." Hirvittävän mielenkiintoinen projekti, jossa taiteilijat ovat käyneet kuvaamassa oikeita ihmisiä ja heidän pukeutumistaan erilaisissa ympäristöissä ympäri Helsinkiä ja kysyneet, mihin yhteiskuntaluokkaan ihmiset tuntevat kuuluvansa.

Opiskelijalle näyttely maksoi vain 2€ ilman "Boutique-julkaisua" (jota tässä olen surutta nimittänyt näyttelyoppaaksi), 6€ julkaisun kanssa. Tämä taide-elämys ei siis ole ainakaan hinnasta kiinni!

Suosittelen tutustumaan, jos haluaa ostamisen sijasta ajatella pukeutumista, muotia ja kuluttamista hiukan syvällisemmin vaihteeksi. Ostamisen pariin voi tosin turvallisesti palata heti museokaupassa: myytävänä näytti olevan mm. noita Minna Parikan ja Jani Leinosen yhteistyökenkiä. Hintaa en uskaltanut edes kysyä, eikä noilla varmaan tohtisi kävellä muutenkaan. Hauskat olivat kuitenkin ;)

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Date Night

Hei, terkkuja jälleen yhden ihanan viikonlopun ehtoopuolelta! Istun tässä sohvalla siemaillen kahvia, joka odotti minua valmiina kun rättiväsyneenä ja kaikkeni antaneena, mutta tyytyväisenä palasin spinni-tunnilta hetki sitten. Paljon muuta en tänään sitten olekaan saanut aikaiseksi, sillä eilen vietimme miehen kanssa pitkästä aikaa oikein perinteistä, pitkän kaavan treffi-iltaa kahdestaan.

Kävimme syömässä Farangissa, jonne olenkin hinkunut jo muutaman vuoden ajan, mutta jostain kumman syystä sitten lopulta kuitenkin aina päätynyt jonnekin muualle. Paikkaa on kehunut Michelin-oppaan lisäksi moni ystäväni, joten odotukset olivat korkealla. Odotin hyvän ruuan lisäksi rentoa menoa, enkä turhaan :) Pelkäsin, että jos paikassa kuitenkin joutuu "jäykistelemään", mutta onneksi näin ei ollut. Ravintolasalissa kävi kova puheensorina ja palvelu oli äärimmäisen ystävällistä, asiantuntevaa ja ripeää. 



Koska olimme Farangissa ensimmäistä kertaa, eikä Kaakkois-Aasian ruoka muutenkaan ole erityisen tuttua meille, päätimme valita yhden maistelumenuista: "Krung Thep". Menuun kuului kahdeksan toinen toistaan herkullisempaa ruokalajia. Kaikki maut olivat minulle uusia- ja herkullisia. Ruuissa oli käytetty paljon karamelisointia ja pähkinää, sekä korianteria. Korianteri jakaa mielipiteet: minun mielestäni se toi sopivasti raikkautta ruokiin, mutta miehen suosikki se ei ollut. Hänen mielipiteensä oli siis hiukan kaksijakoinen: toisaalta ruoka oli todella hyvää myös hänen mielestään, mutta joissain suullisissa korianteri maistui häneen makuunsa jo hiukan liikaakin. Ensikertalaisille oli myös mukavaa, että henkilökunta automaattisesti kertoi miten mikin ruoka oli tarkoitettu syötäväksi, eikä tarvinnut tuntea itseään tyhmäksi tai arvailla. Mmmmm.... ruuat olivat siis toinen toistaan parempia ja suosikkia oli vaikea valita, koska kaikki olivat hyviä. Miehen suosikki oli karamelisoitu possu, itse on ehkä pakko valita toinen jälkiruuista, "Balinese Sandstorm".  Taivaallista. 

Massut täpötäynnä kuljeskelimme hetken lämpimässä kesäillassa kaupungilla, ennen leffaan menoa. Alunperin ajatuksena oli ollut mennä käväisemään Rautatientorin Syystoberfestejä ihmettelemässä, mutta olimme molemmat niin täynnä, ettei tehnyt mieli edes istua saatikka syödä tai juoda yhtään mitään ;)

Leffa oli Expendables 2. Juontahan tuossa elokuvassa ei ole nimeksikään ja väkivalta esitetään kovin positiivisessa valossa, mutta olen nähnyt myös ykkösosan, joten tiesin mitä odottaa. Ja odotukset täyttyivät, sillä elokuvan itseironia toimii ja minusta se on hauskempi kuin moni komedia. Lisäksi elokuvan maailma on, vastakohtana oikealle elämälle, mukavan mustavalkoinen: hyvät ovat hyviä ja pahikset tunnistaa pahoiksi jo ulkonäöstä. Aivot narikkaan ja viihtymään, sellaiseen käyttöön suosittelen leffaa ehdottomasti :)

Kuvailin illan asua ennen kuin se oli päälläni, mutta perinteisesti tuli jälleen niin kiire, että asu päällä en enää ehtinytkään kuvaan. Hatunnosto teille kaikille pro- bloggareille, jotka paitsi ehditte ottamaan asukuvat ennen lähtöä, vielä parhaassa tapauksessa postaamaankin ne! Ei onnistu minulta sitten millään; olen patologinen (ja tuttavapiirissäni valitettavasti tunnettu...) myöhästelijä. Hirveän epäkohteliasta, tiedän. Olen vakuuttunut siitä, että tämä on jotenkin geneettistä, koska en onnistu pyristelemään tavasta irti, vaikka kuinka yritän ;)



Koska lähdimme viettämään rentoa iltaa, päälle päätyi yksinkertaista mustaa: Massimo Duttin silkkipaita ja H&M:lta vasta hankitut farkut.

Asusteiksi Kalevala-korun kultainen rannerengas ja korvikset (vihkisormukseni on samaa sarjaa), LV:n laukku ja perjantaina tekemäni hieno hankinta: Essien "A-list"- kynsilakka. 

Tuo lakka on syksyn uusi rakkaus. TÄYDELLINEN tumma viininpunainen (melkein verenpunainen) sävy. Ja muuten ensimmäinen koskaan omistamani punainen kynsilakka ;) Kaikkia muita värejä onkin tullut kokeiltua, mutta punaista olen jotenkin vierastanut. Tämä väri on kuitenkin aivan mahtava. Silkkaa rakkautta <3 

Tämä on kolmas Essien lakkani ja täytyy tässä kohtaa tunnustaa, että laatu on aivan yhtä hyvä kuin toisessa suosikissani OPI:ssa. Essien sävyvalikoima on tällä hetkellä omaan makuuni jopa ehkä hiukan parempi kuin OPIssa. Uuden värilakan lisäksi käytössä on myös ensi kertaa Sally Hansenin "Diamond Flash, Fast Dry Top Coat". Tästä pikakuivattavasta päällyslakasta ei tullut otettua kuvaa, mutta tuote on aivan huippu! Käytin aiemmin OPIn pikakuivattavaa suihketta. Se toimi muuten hyvin, mutta sen vuoksi lakkaan ilmestyi tuotteen kuivuttua lähes aina ilmakuplia, mikä harmitti. Nyt suihkeen loputtua päätin siksi kokeilla lakkamaista tuotetta. Minulle on aiemmin tehty manikyyri Essien tuotteilla, jolloin käytettiin Essien pikakuivattajaa. Minusta tämä Sally Hansen on parempi: lakka kuivuu nopeammin ja kovemmaksi. Aivan huipputuote! Ainoa miinus ohuehkosta siveltimestä. Ainakin Anttila, Prismat ja Stocka myyvät tätä lakkaa, tosin juuri tämä tuote on usein loppu ja itsekin metsästin monesta kaupastan, ennen kuin löysin. Kannattaa kyllä etsiä, sillä tämä on maineensa veroinen! 


Tässä vielä ruokailun päätteeksi ravintolan vessasta napattu kuva:)


Nyt syömään myöhäistä illallista, leppoisaa sunnuntai-illan jatkoa :)! 

P.S. Laitoin juuri loppukesän/syksyn ensimmäiset kynttilät palamaan, ulkona on pilkkopimeää ja vihmoo sade. On taas se aika vuodesta kun kotona erityisen kiva olla :)

perjantai 24. elokuuta 2012

Päivän asu!

Huutomerkillä oikein, koska tämä taitaa olla elokuun ensimmäinen varsinainen asupostaus :O Oho, miten tässä nyt näin kävi? No, here comes, pitkästä aikaa. Torstaina käväisin työpaikalla (pitkästä aikaa sekin...) ja suuntasin sen jälkeen hyvin ansaituille afterworkille ystäväni kanssa ;)


Tällainen loppukesän asu: Filippa K:n raitapaita henkii vielä kesää, samoin kuin Zaran vaaleat farkut (Mulberryn vyöllä), mutta Zaran leohuivi ja Selectedin bleiska pitävät lämpiminä, koska etenkin aamuisin on jo aika kylmä (hrrrrrr....). 


Pahoittelen kuvanlaatua, mukana oli jälleen vain pikkukamera.


Tässä asussa oltiin siis liikkeellä ja tänne mentiin.

Nimittäin Fazerille herkkusalaateille. Oltiin niin kilttejä, että syötiin jälkkäriksikin "vain" hedelmäsalaatit. Oli muuten aivan törkeän hyvää! Taiteiden yö vouhotti menemään kaupungilla, mutta me istuimme afterworkeilla varmaan neljä tuntia paikkaamassa aukkoja: oli taas kulunut aivan liian kauan tämän ihanan ihmisen tapaamisesta. Otetaan pian uusiksi muru, eikö :)

Nyt jatkan Pulp Fictionin parissa. Hauskaa viikonloppua sillekin puolelle ruutua :)!

torstai 23. elokuuta 2012

F/W 2012 Fashion, part 2/2

Matka syysmuotiin jatkuu tänään lempparitrendieni tahtiin, tervetuloa :)

Yksi suurimpia syksyn/talven juttuja on mielestäni NAHKA. Nahkaa löytyy takkien lisäksi sekä hameista, housuista että paidoista. Nahkatakit myös pitenevät hiukan biker-mallisista. Joko olet vienyt omasi kirpputorille vai löytyykö kaapista vielä 90-luvun lopun kierrokselta pidempi nahkatakki? Minulta löytyy, en vain tiedä vieläkö se mahtuu päälle...

1. Lanvin, 2. Acne, 3. Haider Ackermann, 4. Ann Demeulemeester, 5. Emilio Pucci

Kolmas megatrendi mustan ja nahan lisäksi on TIIMALASISILHUETTI (jonka, värien lisäksi, huomaa kyllä näitä kaikkia muitakin kuvia katsoessa). Se saavutetaan esimerkiksi vyöttämällä vyö vyötärölle: vyö voi olla kapea tai leveä ja homma toimii sekä hameen että housujen kanssa.



1. DKNY, 2. Stella McCartney, 3. Calvin Klein Collection, 4. Altuzarra, 5. Haider Ackermann

PITSI JA LÄPIKUULTAVUUS pitää pintansa edelleen (jei!).


1.& 2. Valentino, 3. Dolce & Gabbana, 4. & 5. Isabel Marant

Monesta mallistosta löytyi lyhyt KELLOHELMAinen/a-linjainen hame (tai takki); hametta nimitetään myös taitoluistelijahameeksi. Näyttääpäs mukavalta taas pitkästä aikaa!

1. Stella McCartney, 2. Victoria Beckham, 3. Lanvin, 4. Calvin Klein Collection, 5. DKNY

BAROKKItrendi näkyy yläkylläisinä koristeluina ja on helposti tuotavissa arkipäiväänkin esimerkiksi statement-kaulakorun avulla. Katso mallia vaikka Christian Diorilta :)

1. Etro, 2. Lanvin, 3. Balmain, 4. Dolce & Gabbana, 5. Christian Dior

NILKKAPITUISET HOUSUT jatkavat vielä kesän jälkeenkin. 

1. DKNY, 2. Chanel, 3. YSL, 4. Emilio Pucci, 5. Bottega Veneta

PEPLUM viehättää suunnittelijoita edelleen. Pitäisiköhän tuota tosiaan käydä kokeilemassa..?


1. Lanvin, 2. Haider Ackermann, 3. Christan Dior, 4. & 5. Etro

Ensi talvena kaulaan kiedotaan ISO SILKKIHUIVI, MUHKEA KAULUS TAI KAULURI.

1. & 2. Céline, 3. Haider Ackermann, 4. Givenchy, 5. Maison Martin Margiela

Kaikki kuvat jälleen: style.com

Siinä minun pieni tyylikatsaukseni syksyyn/talveen 2012. Mitäs tykkäät? Any favorites?

keskiviikko 22. elokuuta 2012

F/W 2012 Fashion, part 1/2

Aloitin syksyn ja talven 2012 mallistojen läpikäymisen Voguen Collections-lehden avustuksella. Tein samalla muistiinpanoja omista suosikkimallistoistani ja lähes jokainen koonti alkoi sanoilla "musta, nahka"- siinä mielestäni kauden vahvoin trendi, joka toistui suunnittelijalta toiseen. Olen aivan ihastunut suunnittelijoiden esittämään voimakkaaseen ja tyylikkääseen naiseen: tällä kertaa nahka ei mielestäni ole ensisijaisesti dominatrix-henkistä, vaan sitä on käytetty tyylikkäästi. Tyylissä on minusta kyse ennen kaikkea vahvasta, mutta kuitenkin klassisiin linjoihin pukeutuvasta, naisesta. 

Jutusta tuli aivan liian pitkä yhteen postaukseen, joten nämä tulevat nyt kahdessa osassa: aloitetaan väreillä, koska olen jo vauhkonnut  syksyn ja talven väripaletista niin moneen kertaan ;)

Hehkuttamani mustan



 1. Valentino, 2. Altuzarra, 3. Ann Demeulemeester, 4. Maison Martin Margiela, 5. Victoria Beckham

lisäksi väripaletista löytyy ainakin viininpunaista,





1. Gucci, 2. Haider Ackermann, 3. Maison Martin Margiela, 4. Emilio Pucci, 5. Bottega Veneta

kirkkaanpunaista



1. & 2. Valentino, 3. & 4. Jil Sander, 5. Calvin Klein Collection

ja metsänvihreää,



1. & 2. Givenchy, 3. Emilio Pucci, 4. Altuzarra, 5. Gucci

joiden lisäksi myös nude ja kylmät, vaaleat värit pitävät pintansa. Joku lehti nimitti näitä värejä talvipastelleiksi ja nimitys pitää mielestäni erityisen hyvin paikkaansa noiden Diorin kylmien, vaaleiden värien suhteen.




1. Jil Sander, 2. Emilio Pucci, 3. Christian Dior, 4. Victoria Beckham, 5. Balmain

Kaikki kuvat: style.com

Kuten kuvista näkyy, omat suosikkiasuni ovat joko yksivärisiä tai värejä on yhdistelty hyvin maltillisesti. Monista mallistoista (mm. Miu Miu, Louis Vuitton ja Prada) löytyi myös villimpiä yhdistelmiä ja printtejä. Niitä en kuitenkaan liittänyt tähän katsaukseen, koska tarkoitukseni on nimenomaan tuoda esiin omat suosikkini kauden mallistoista. 

Mustan lisäksi aion tuoda asuihini ainakin viininpunaista ja metsänvihreää- kenties myös nudea (vaikka se houkuttaakin minua aina enemmän kesäaikaan). Kirkkaanpunainen kiinnostaa etenkin meikissä- pitäisiköhän ostaa ihkaensimmäinen punainen kynsilakka..? Onko sinulla suosikkeja?

Huomenna jatketaan lempparitrendieni parissa, stay tuned! 

tiistai 21. elokuuta 2012

Syysinspo

Viime päivien viileyden innoittamana sain viimeisen sysäyksen naputella suosikkikoosteeni F/W 2012 kokoelmista. Juttuni ei ehinyt ihan loppuun asti vielä tänään, joten saatte muotipläjäyksen  vasta huomenna. Siksipä loppukesän/alkusyksyn tunnelmia tänään tarjoaa jälleen Classy in the City

Oikeastaan aika kivaa kun syksy tulee, eikö :)?

Kuvat: http://classy-in-the-city.tumblr.com/

maanantai 20. elokuuta 2012

Turussa

Minulla on aivan erityinen suhde Turkuun, koska asuimme siellä miehen kanssa muutaman vuoden ajan ennen tänne pääkaupunkiseudulle muuttamistamme. Tykästyimme kaupunkiin kovasti ja hetken suunnittelimme jäävämme sinne pysyvästi. Elämä kuitenkin kuljetti toisin, mutta edelleen Turussa asuu tärkeitä ihmisiä ja kaupungissa on aina yhtä ihana vierailla muutekin. Etenkin jos päiväksi sattuu helteinen elokuun lauantai, kuten meille viime lauantaina tapahtui :)


En ollutkaan pitkiin aikoihin käynyt jokirantakävelyllä aurinkoisena kesäpäivänä. En muutamaan vuoteen, jos ihan tarkkoja ollaan. Siksi en ollut uskoa tuuriani, kun sovittu vierailupäivä ystäviemme luokse koitti ja aurinko helotti täydeltä taivaalta :)

Muutimme kaupungista jo jokunen vuosi sitten ja Turkuun on sen jälkeen tullut vaikka miten paljon uusia, ihania ravintoloita. Edes "kaikkien" hehkuttamassa Tintåssa en ole vielä käynyt. Alunperin olinkin ajatellut ehdottaa että menemme sinne, mutta viime hetkellä päädyimme kuitenkin "pop-up-ravintola" Pub Niskaan peltileiville.

Aurinko helotti täydellä teholla Niskan terassille, jossa nautimme maistuvat pizzat. Niskan lista oli kokonaisuudessaan täynnä hiukan epätavallisempia täytevaihtoehtoja ja minäkin innostuin kokeilemaan jotain uutta pizzani päällä: kylmäsavulohta. Jostain syystä en ole aiemmin tullut edes miettineeksi, että joku muukin kala kuin tonnikala sopii pizzan täytteeksi (niin sitä kangistuu kaavoihin ;)). Ja uiui miten herkullista!!! Nyt harmittaa vain se, etten tajunnut ottaa kuvaa ravintolan tai edes terassin sisustuksesta, koska se oli minusta tosi kiva: niukan minimalistisessa sisustuksessa puiset laatikot toimivat sekä tuoleina että pöytinä. Yksinkertaisen moderni sisustus vanhassa talossa- me like :)

Pizzalta siirryimme jälkiruokajäätelöille niin ikään itselleni uuteen paikkaan, eli italialaista jäätelöä myyvään Piccola Cantinaan.

Mmmmmmm.... 


Oih, kesäinen Turku <3 Harmi, että visiitti jäi jälleen kovin lyhyeksi. Kiitos ihanat ystävät hauskasta päivästä! Pitää palata pian takaisin :)

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Fall Shopping Part II

Torstaisen shoppailupäivän seurauksena suurin osa syysostoslistani hankinnoista on nyt tehty :)

Neuleet

Minulle Itäkeskuksesta tilattu Ted Bakerin ihana lintuneule oli saapunut keskustan Stockalle, josta kävin hakemassa sen kotiin. Tuo selkämyksen lintuyksityiskohta on upea ja takin materiaali unelmanpehmeää puuvillaa/villaa, joten sen pitäisi olla myös ihanan lämmin kylmien säiden saapuessa. Taattu syksyn/talven lempparivaate <3


Ellokselta tilattu harmaa cashmir-neule on myös saapunut. Neule on malliltaan ja istuvuudeltaan juuri sitä mitä toivoinkin: täydellinen perusvaate. Cashmiria on montaa eri laatua, joten otin tietoisen riskin tilatessani neuleen ilman, että pääsen hipelöimään (olen todella laiska palauttaja...). Neule on pehmeää, mutta siitä lähtee karvoja hiukan mohairin tapaan- tällaista en ole ennen cashmirissa huomannut. Samoin se on, vaikka toisaalta pehmeä, silti jotenkin hiukan karheampi kuin aiemmat cashmir-neuleeni (olen megaherkkä kutiamaan villasta, siksi joudun olemaan villaisten vaatteiden kanssa todella tarkkana). Epäilen siis hiukan, että tämä ei ole laadukkainta mahdollista cashmiria (vaikka en mikään asiantuntija yritäkään olla), mutta uskoisin neuleen silti toimivan. Paita jää siis kaappiini ja pääsee luultavasti todella ahkeraan käyttöön pakkasten saapuessa.

T-paidat

Tähän osastoon jäi vielä tilaa heräteostoksillekin, mutta näiden muutaman uuden teepparin ansiosta en kuitenkaan aivan heti joudu pulaan :)

Tämä T-paita on oikeastaan ostettu jo viikko sitten Zarasta, samalla reissulla maiharin ja pantterihuivin kanssa. Suunnittelin ensin palauttavani paidan, mutta päätin sittenkin pitää sen. Kuva muuten vääristää väriä aika tavalla: paita ei ole ruskea vaan vihreä. Toki army/khakivihreä, mutta selkeästi kuitenkin ei ruskea, toisin kuin kuvasta voisi päätellä. Paita on melkein viskoosin tuntuista puuvillaa, joka on hurjan miellyttävä päällä. Lisäksi malli on täydellinen: ei liian iso, mutta ei aivan tyköistuvakaan. Perfection.

Löysin Lindexiltä tämän himoitsemani T-paidan ja vielä oikeassa värissä: kerkesin nimittäin jo Vaasassa käymään läpi pari Lindexiä, joissa oli tätä paitaa vain viininpunaisilla ja turkooseilla kivillä. Olin kuitenkin nettisivuilla ehtinyt ihastua näihin neonvärisiin (onkohan tuo nyt keltainen vai vihreä..?) kiviin, joten halusin juuri tämän paidan. Onneksi näitä löytyi Helsingistä ja sekä materiaali että malli olivat juuri sellaiset, kuin mielikuvissani.

Seuraavat T-paidat taidan kuitenkin yrittää ostaa ilman koristeita, sillä nuo ovat aika herkkiä irtoamaan pesussa... nimim. vihaan käsinpesua...

Alaosat


Harmaiden farkkujen sijaan päädyinkin ostaaman mustat farkut H&M:ltä (tosin tämä musta kulunee aika nopeasti mukavan haaleaksi). Tavoitteeni on korvata kaikki farkkulegginsini oikeilla farkuilla mahdollisimman pian, koska legginsit rajoittavat todella paljon niiden kanssa puettavan paidan mittaa: tarpeeksi pitkät paidat eivät omaan silmääni enää oikein näytä kivoilta, joten leggarien käyttö alkaa olla melko rajoitettua. Nämä farkut tosin ovat malliltaan vielä aivan pillit, mutta aion pitää silmäni auki myös hiukan leveämpien (=pillien sijasta kapeat) lahkeiden sekä vaaleampien harmaiden ja/tai mahdollisesti muissa blogeissa ihastelemieni viininpunaisten farkkujen varalta. Näillä pääsen kuitenkin alkuun rokimpien asukokonaisuuksien luomisessa :)

Urheiluvaatteet

Sopivien urheiluvaatteiden etsintä osoittautui yllättävän hankalaksi ja olinkin suorittanut etsintää jo aiemminkin. Halusin nimenomaan yhdet tavalliset, keveää materiaalia olevat, mutta kuitenkin verkkovuorilla varustetut tuulihousut ja paksun, harjatulla vuorilla varustetun college-takin- mutta en halunnut kummastakaan maksaa kovin suuria summia. Craftin tuulihousut löytyivät Intersportista ja Warpin pitkä college-takki Stadiumista. Näitä haluamani tyyppisiä vaatteita löytyi lähinnä miestenosastolta, kun taas naisille oli tarjolla vain joko Gore Tex-housuja tai juoksutrikoita sekä ohutta trikoota/collegea olevia takkeja. Onneksi kuitenkin löysin kuin löysinkin lopulta etsimäni :)

Kokonainen Gore Tex-puku on vielä tämän syksyn aikana hankittava vanhan ollessa jo aikansa elänyt, mutta jätän sen hankinnan vielä hiukan myöhemmälle syksyyn.

Alusvaatteet

Alusvaatteet puuttuivat alunperin listalta kokonaan, mutta laitan nyt jonkinmoisen kuvan näistäkin hankinnoista. Pukeutuminen alkaa tietenkin alusvaatteista ja havahduin yhtäkkiä siihen tosiasiaan, että kaikki jokapäiväisessä käytössä olevat T-paitaliivini ovat jo vuosia vanhoja (niin monta, etten kehtaa edes sanoa...) ja ahkerassa käytössä aika pahasti venähtäneitä.


Tein hyviä löytöjä ja ostin kaikkiaan neljät uudet liivit. Violetit (oikeassa reunassa) löysin jo viime viikolla Funky Ladysta 60% alennuksella ja vaaleat pitsiset torstaina Sokokselta 70% alennuksella. Molemmat mustat olivat normaalihintaiset, mutta varsin kohtuuhintaiset (myös Sokokselta). Dieselin alushousut olivat niin ikään Sokokselta, 50% alennuksella ja päätyivät mukaan hetken mielijohteesta- sitä osastoa olen sentään päivittänyt hiukan ahkerammin kuin liivejä ;)

Tärkeimmät syyshankinnat on nyt siis onnellisesti tehty, vaikka jätinkin vielä hiukan tilaa myöhemmin löytyville herkuille T-paita/toppi- ja alaosaosastolle, sekä asusteisiin. Uusi Gore Tex-puku on tosiaan oikestaan pakko hankkia myös, mutta sen teen joskus hiukan myöhemmin.

Ja asusteista puheen ollen: mietin viime viikolla kantaani Zarassa näkemääni, Alexander McQueenin pääkallohuivia kovasti muistuttavaan huiviin. En oikein ollut vieläkään päässyt mihinkään lopputulokseen, mutta aikeeni oli torstaina käydä katsomassa huivia uudelleen. Ainakaan keskustan Zarassa niitä ei enää ollut, joten pohdintani oli loplta turha ;) Yleinen mielipide siis lienee ollut huivien puolella....

Mitään varsin pirteitä värejä ei tällä listalla ollut ja olenkin intoillut jo moneen kertaan tämän syksyn tummia värejä. Vielä näyttää lämpöä piisaavan, joten ulkoilutan kesävaatteitani niin kuan kuin mahdollista. Näiden hankintojen myötä aloin kuitenkin jo melkein odottaa niitä viileämpiä päiviä, kun pääsen käyttämään kaikkia uusia vaatteitani ja verhoutumaan tummiin sävyihin. Ensi viikko on minulla vielä käytännössä lomaa, mutta sen jälkeen alkaa paluu arkeen. Silloin alan taas kuvailemaan myös asukuvia hiukan ahkerammin (uuden jalustani ja kaukolaukaisemisen avulla, jee!) - saas nähdä riittäkö kesämieltä sinne saakka vai joko siirryn suosiolla mustan pauloihin :) Joka tapauksessa odotan oikeastaan jo innolla loma-asuista luopumista ja siistimpien vaatteiden paluuta.

Leppoisaa sunnuntai-iltaa!

Laatuaikaa

Torstaina vietin oikein perinteistä äiti-tytär-laatuaikaa äitini kanssa, joka saapui Helsinkiin viettämään viimeisiä kesälomapäiviään. Ohjelmassa oli mm. hyvää syötävää ja shoppailua. Paljon shoppailua :D

Shoppailun lomassa kävimme nautinnollisen pitkällä lounaalla WTC-centerin Spaghetteriassa, joka on yksi suosikkilounaspaikoistani jos mieli ei tee salaattia, mutta haluaa kuitenkin lounastaa aivan ytimessä. Katkarapu- ja kesäkurpitsaspaghetti sitruuna-voi- kastikkeellä on niiiiiiin herkku.... Myös äitini kana-pesto-vuohenjuustospaghetti oli kuulemma erittäin hyvää. Kyytipojaksi valkoviiniä, lomalounaan etuja. Voi miten syntisen hyvältä maistuu viini keskellä päivää keskellä viikkoa ;)

Lounaan jälkeen shoppailtiin hiukan lisää, mutta Sokoksen kohdalla oli pysättävä kahville (ja herkuille...) :)

Shoppailupäivä oli varsin tuloksekas. Tässä sneak peek: huomenna kuvia varsinaisista ostoksista :)


Lisäksi alla ystäväni toiveesta kuva äitini päivän asusta :) Olin maininnut, miten makeasti äidilleni mielestäni sopivat pinkit housut. Itse koen oman takapuoli/reisiosastoni olevan sen verran muhkea, että en tarvitse siihen lisähuomiota kirkkaan värisillä housuilla. Mutta äidin päällä näyttävät upeilta, wouldn't you agree?


Pahoittelen surkeaa kuvanlaatua: muistin ottaa kuvan vasta illalla, jolloin keittiön kattovalo oli jo päällä. Lampun valo on niin keltainen, etten edes uuden kameran ja pienten jälkikäteen tehtyjen valotuskorjausten avulla saanut tuon parempaa kuvaa :/ Ärrinmurrin. No, opeteltavaa vielä riittää...

Kuvausapulainen tarkistaa, että pose on hyvä :)

Loppuun vieä kuva jonkinlaisesta perhosesta, joka oli eksynyt sisälle ja laskeutui (hieman ylikasvaneen...) ruohosipulin päälle lepäilemään ilta-auringossa.

Huomiseksi yritän tosiaan saada kuvattua shoppailupäivän saldoa. Kuvattavaa riittää ja jälleen piti muistella mieheni ikivihreää ohjetta shoppailuja ajatellen: älä osta enemmän kuin jaksat kantaa... Suurin osa syysshoppailulistani hankinnoista voidaan kuitenkin tämän jälkeen vetää yli; olinpas tehokas! Melkein toivon jo viileitä ilmoja, että ihanuudet pääsisivät käyttöön ;) Tosin ovat nämä yllättäen palanneet kesäpäivätkin olleet aika ihania. Mutta siitäkin lisää myöhemmin. 

Mukavaa viikonlopun jatkoa, palataan huomenna :)