sunnuntai 19. helmikuuta 2012

American Pancakes

Tämä päivä alkoi ihanasti: nimittäin mieheni paistamien lettujen voimin. 





























Tai siis, meillä ei oikeastaan koskaan paisteta tavallisia lettuja, vaan mieheni bravuuria: American pancakes.





























Mmmm.


Maple Joe on muuten ainoa oikea vaahterasiirappi! Kaupoissa on muitakin vaihtoehtoja, esimerkiksi Aunt Jemima's (tmv), joka on huomattavasti halvempi kuin Maple Joe. Maku ei kuitenkaan ole lähelläkään tätä herkkua. Tässä ei siis kannata pihistää, trust me :)

Aamiaiseen se päivän leppoisuus sitten loppuikin. Olen koko päivän istunut tietokoneella tehden töitä ja ajastaen postauksia ensi viikolle: siitä on tulossa todella rankka työviikko, vähintään alkuvuoden rankin. Joudun tekemään tavallista huomattavasti pidempää päivää ja päivien sisältö on todella kuluttava, joten bloggausenergia saattaa iltaisin olla todella vähissä. Mutta senpä takia olen itselleni (ja teille!) kiltti, ja ajastan postaukset nyt valmiiksi :) Olen tosiaan tehnyt myös hiukan töitä ja valmistautunut paitsi henkisesti, myös ihan konkreettisesti ensi viikkoon. Lauantaina on kuitenkin luvassa hauska illanvietto ihanassa porukassa, sen ajatuksen voimalla jaksan pinnistellä viikon :) 

Lisäksi kävin äsken spinningissä: salillani on viikon rankin tunti näin sunnutai-iltaisin. Tunti oli tutusti ja varmasti rankka, mutta varsinaisen lisähaasteen tarjosi tällä kertaa luontoäiti: koko päivän on nimittäin satanut taivaan täydeltä lunta. Pyöräteiden auraaminen ei ole varsinainen prioriteetti, joten normaalisti mukava ja nopea kilometrin kävely salille muuttui tuskaiseksi tarpomiseksi nilkansyvyisessä kinoksessa. Matka tuntui vähintään viideltä kilometriltä ja tuntui, että joutui ottamaan neljä askelta päästäkseen todellisuudessa eteenpäin vain yhden. Ja koko ajan tuli vaakaan lunta lisää. Lunta on tullut niin paljon, että matkalla näin lenkkeilijöiden työntävän tielle kesken ajon jumittunutta autoa. Seuraavaksi pitää lähteä vielä iltalenkille koirien kanssa... olin lykännyt lenkkiä iltaan, koska arvelin toiveikkaasti lumisateen saattavan loppua päivän aikana ja aurojen kenties ehtivän myös pyöräteille. No such luck, joten nyt lunta on tietysti entistä enemmän... *huoh* Ei auta itku markkinoilla, eli aika lähteä taas liikkeelle. 

Onneksi lettuja tuli niin iso pino, että niistä riittää myös iltapalaksi. Lettuja ja...kaakaocapuccinoa! Kyllä, niiden kuva silmissä jaksan tarpoa hangessa vielä yhden lenkin verran :)

Toivottavasti kukaan ei ole ollut lumen takia jumissa missään, vaan olette saaneet olla turvallisesti kotona. Mukavan rentoa sunnuntai-illan loppua!

2 kommenttia:

  1. Reissussa minäkin sain ihania pannukakkuja aamupalaksi. ...vaan kuka niitä täälä kotona leipoisi... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi on kyllä niiiin herkkuja (ja mies aika ihana kun noita aina silloin tällöin tekee) :)

      Poista

Kiitos kun jätit kommentin:)!